Tieto-Finlandia-palkinto Erkki Tuomiojalle

Tieto-Finlandia-palkinnon on tänä vuonna saanut valtiotieteen tohtori, ulkoministeri Erkki Tuomioja. Hänet palkittiin teoksestaan Häivähdys punaista. Se kertoo Hella Wuolijoesta ja hänen sisarestaan Salme Pekkalasta. Palkinnon arvo on 26 000 euroa.

kulttuuri

Tällä kertaa Tieto-Finlandian saajan valitsi Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen.

Hänen mukaansa Tuomioja on onnistunut kokoamaan Wuolijoesta ja Pekkalasta paljon uutta tietoa, joka valaisee Suomen poliittista historiaa myös yleisesti.

Väyrynen kiittää myös sitä, että vaikka Wuolijoki oli Tuomiojan isoäiti, Tuomioja ei ole kirjoittanut sukukronikkaa, vaan on pystynyt ottamaan aiheeseensa kriittistä etäisyyttä.

Häivähdys punaista osoittaa omasta näkökulmastaan, kuinka aktiivisia suomalaisten kommunistien ja eräiden kulttuurihenkilöiden kansainväliset poliittiset suhteet olivat ja kuinka toimeliaita varsinkin brittikommunistit olivat Suomessa, Väyrynen perustelee valintaansa.

Väyrysen mielestä Tuomiojan teksti pitää terveellistä etäisyyttä Wuolijoen poliittisiin valintoihin ja tämän niille antamiin selityksiin.

Ilmeisesti Wuolijoelle ei riittänyt menestyminen kirjailijana ja liikenaisena, vaan hän halusi jäädä myös poliittiseen historian Suomen (ja Viron) pelastajana. Tämä merkitsi läheisiä yhteyksiä neuvostoliittolaisiin tiedustelupalveluihin niin, että ajoittain voidaan puhua maanpetoksellisesta toiminnasta, Väyrynen sanoi palkintopuheessaan Helsingissä.

Erkki Tuomiojan teoksen Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa on kustantanut Tammi. Teos on alun perin kirjoitettu englanniksi ja se on ilmestynyt myös viroksi .

Lähteet: YLE Uutiset