Sipoo tarjoaa Helsingille yhteistyötä

Sipoon kunta tarjoaa Helsingin kaupungille yhteistyötä. Tavoitteena on Helsingin Sipoossa omistamien maiden hyödyntäminen osana metropolialueen kehittymistä.

Kotimaa

Helsingin Sipoossa omistamat maa-alueet helpottaisivat asuntokäyttöön saatuina osaltaan tonttipulaa ja alentaisivat pääkaupunkiseudun asumiskustannuksia.

Sipoon valtuusto on hyväksynyt rakennemallin, jossa Lounais-Sipooseen asutettaisiin 20 vuoden aikana 40 000 ihmistä. Kunnan kehittämis- ja elinkeinoyksikön tekemän mallin vaikutuksia on arvioinut myös Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT. Esitys on samansuuntainen kuin Sipoon omien selvitysmiesten Hjallis Harkimon ja Bo-Erik Ekströmin viime kuussa julkaisema selvitys, josta Helsinki ei innostunut. Sipoo: Yhteistyöllä ennakkotapaus Konkreettisena vaihtoehtona Sipoo ehdottaa Helsingin Sipoon puolella omistamia maita koskevaa maankäyttösopimusta ja mahdollisesti suunnitteluyhteistyöhön perustuvaa yhteistyömallia. Vastaavanlaista mallia on Sipoon mukaan käytetty esimerkiksi Helsingin kaupungin Espoon Leppävaarassa omistamien maiden kaavoituksessa. Sipoon kunnanhallitus on valinnut Sipoon edustajiksi neuvotteluryhmään kunnanhallituksen puheenjohtajiston, kunnanjohtajan ja kaavoituspäällikön. Helsingin ohella Sipoo toivoo yhteistyöryhmään myös valtion edustajia erityisesti joukkoliikenneratkaisujen rahoituksen ja muun tuen sopimiseksi. Sipoossa järjestetään kansanäänestys Sipoossa järjestetään ensi vuoden alussa kansanäänestys, jossa kuntalaiset pääsevät ottamaan kantaa Helsingin esittämään alueliitokseen. Äänestyksen kohteena on sisäministeriön selvitysmiehen Pekka Myllyniemen esitys noin 3 000 hehtaarin maa-alueen liittämisestä Helsinkiin. Sipoon kunnanvaltuusto päätti äänestyksestä kokouksessaan maanantaina. Asiaa käsiteltiin kunnanhallituksen tekemän esityksen pohjalta. Sipoon mielestä rajansiirtokysymys on niin merkittävä asia kunnan ja kunnallisen demokratian kannalta, ettei asiaa voi ratkaista ilman kuntalaisten mielipidettä. Tämän vuoksi Sipoo järjestää kansanäänestyksen itse, jotta kuntalaisten virallinen mielipide saadaan poliittisten päättäjien käyttöön ennen asian ratkaisua. Kansanäänestys järjestetään sunnuntaina 25. päivä helmikuuta 2007. Kuntalaisilta kysytään, hyväksyvätkö he selvitysmies Myllyniemen esityksen maa-alueen siirrosta. Vastausvaihtoehdot ovat "kyllä", "ei" ja "en ota kantaa". Sipoon edustajat esittivät selvitysmies Myllyniemelle kuntalaisten kannan selvittämistä kansanäänestyksellä, mutta Myllyniemi jätti toiveen huomioimatta sekä työssään että raportissaan, Sipoon kunnan tiedotteessa sanotaan. YLE Uutiset Myllyniemi kutistaisi Helsingin Sipoo-osuutta (siirryt toiseen palveluun)