1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Lynch sanoo ymmärtävänsä uuden elokuvansa

Kulttiohjaaja David Lynchin uusi elokuva Inland Empire on ollut katsojilleen kova ja vieläpä liukas pala katsottavaksi. Unen logiikkakaan ei tunnu riittävän, vaan elokuva hortoilee hulluuden rajamailla, käsittämättömässä alitajunnassa. Ja mitä ihmeen virkaa ihmisiksi pukeutuneilla jäniksillä on, kriitikot ovat kummastelleet.

Itsehillintä on saanut huutia Lynchin uusimmassa, mutta yhdestä asiasta elokuvan nähneet ovat olleet yhtä mieltä: Laura Dernin roolityötä on kiitelty. Se on tosin jäänyt monelle epäselväksi, ketä hän näyttelee tai kuka hän on missäkin tilanteessa.

Ohjaajakin tuntuu vaikuttuneen näyttelijänsä työstä ja toi sen ilmi omalla tavallaan: Lynch vei lehmän kävelylle ruuhkaiseen moottoritien liittymään ja vaati Dernille Oscaria.

Pää edellä kohti alitajuntaa Yksi Dernin kolmesta hahmosta, yläluokkainen näyttelijä Nikki, saa kuulla saaneensa elämänsä roolin. Elokuvaprojekti on kuitenkin johtanut kahden aikaisemman päänäyttelijän kuolemaan, ja roolihahmo vie myös näyttelijättären mennessään. Inland Empiren käsikirjoitus ei voinut olla kirottu, sitä kun ei ollut laisinkaan. Lisäksi Lynch on kuvannut elokuvansa digitaalisella, kevyellä DV-kameralla. - En aloittanut käsikirjoituksesta. Kirjoitin ja kuvasin yhden kohtauksen ja toisen sen jälkeen. En voinut tietää, miten kohtaukset liittyisivät toisiinsa vasta kun jonkin ajan kuluttua. Improvisaatiosta ei ole kyse: kirjoitan dialogin, tunnelman ja sitten kuvaan, Lynch kertoi uutistoimisto Reutersille. Televisiosarja Twin Peaksin ja elokuvien kuten Blue Velvet ja Mulholland Drive ohjaaja tuntuu kaikesta päätellen sukeltaneen entistä syvemmälle ihmismieleen tai ainakin omaan päähänsä.

Itse hän sentään sanoo ymmärtävänsä, mistä Inland Empiressä on kyse, mutta lisää että katsojalleen se ei ole helppo. Mutta entä edes netin minisarjastakin tutut ihmisiksi pukeutuneet jänikset, jotka ovat saaneet kriitikot ymmälleen?

Lynch suostuu kertomaan vain sen, mitä kuvassa näkyy, mutta väistää suoran vastauksen symbolisesta merkityksestä. Hyvin voi olla, ettei hän sellaista voisi antaakaan.

Suomen ensi-iltansa Inland Empire saa ensi vuonna, mahdollisesti loppukesästä, Cinema Mondosta kerrotaan.