Kotimaa lyhyesti 23.12.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

SAIRAALOIDEN PÄIVYSTYKSESSÄ kuolee lääkärien hoitovirheiden ja hoidon viivästymisen takia vuosittain ainakin 400 ihmistä, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Määrän arvellaan olevan isompi kuin liikenneonnettomuuksissa. 80 prosenttia potilaista tulee sairaalaan päivystyksen kautta.

VERENLUOVUTTAJIA kaivataan jälleen heti pyhien jälkeen. Suurimmissa kaupungeissa verta voi luovuttaa taas tapaninpäivänä.

Ennätysmäärä POLIISEJA jää vuodenvaihteessa työttömäksi. EU-puheenjohtajuus kauden turvajärjestelyihin palkattiin lähes sata poliisia, mutta heistä suurimman osan sopimukset loppuvat vuodenvaihteessa. Poliisien ammattiliiton mukaan alan työllistymisongelmat johtuvat myös siitä, etteivät poliisilaitokset täytä kaikkia paikkoja.

JOULUKUUSEN mukana voi tulla koteihin mm. hämähäkkejä ja kukkakärpäsen sekä joidenkin perhosten toukkia. Lisäksi kuusen kävyistä voi kuoriutua kovakuoriaisia. Pieniä salamatkustajia kulkeutuu kuitenkin sisälle vain vähän ja ne ovat vaarattomia, kerrotaan Kainuun ympäristökeskuksesta.