Kotimaa lyhyesti 27.12.2006

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomi ei aseta SIIRTYMÄAIKOJA Bulgarian ja Romanian kansalaisille maiden liittyessä EU:hun vuoden alussa. Työministeriö kuitenkin toivoo, että maiden kansalaisten työntekoa koskevat tiedot ilmoitetaan työvoimatoimistolle. Enin osa EU-maista rajoittaa työvoiman liikkuvuutta Bulgariasta ja Romaniasta.

Digi-tv:n tarjonta laajenee Houtskarin, Korppoon, Kustavin ja Loimaan täytelähettimien näkyvyysalueella tammikuun alusta. Tuolloin lähetyksensä aloittavat MTV3, Nelonen Plus ja Subtv sekä jotkin maksu-tv-kanavat. Ylen digitaalisten tv-kanavien lähetykset ovat alkaneet alueilla jo aiemmin.

Kaksi ihmistä on hukkunut HENKILÖAUTON suistuttua järveen Leppävirran Juonionlahdessa. Autossa takapenkillä olleet kaksi nuorta pelastuivat, mutta etupenkillä olleet mies ja nainen hukkuivat. Olosuhteet olivat talviset.

SAIRAUSVAKUUTUSMAKSU voi määräytyä Suomessa myös toisesta EU-maasta saadun eläketulon perusteella. KHO on päättänyt, että Suomen sava-maksun pohjana voivat olla Suomesta ja Ruotsista saadut eläkkeet, jos ei voida osoittaa, että sairausvakuutusmaksua olisi maksettu tai peritty jo Ruotsissa.

RAJAVARTIOLAITOKSEN uudistusten myötä Kuusamon Kurvisen rajavartioasema lakkautetaan ensi vuoden alussa. Vartioaseman 25 työntekijää siirtyvät Kuusamoon perustettavan valvontaryhmän alaisuuteen. Kuusamossa pysyvät Kortesalmen ja Paljakan vartioasemat. Alueella on nyt 103 rajavartijaa.

Uuden vuoden ILOTULITTEIDEN myynti alkaa tänään. Suomessa saa myydä vain Turvatekniikan keskuksen TUKESin hyväksymiä tuotteita. Niitä on markkinoilla noin 1 200. Ilotulitteita ostetaan Suomessa vuosittain noin 20 miljoonalla eurolla.