Vuosi 2006 harvinaisen lämmin

Pian jo kulunut vuosi 2006 oli Ilmatieteen laitoksen mukaan harvinaisen lämmin. Vuoden keskilämpötila vaihtelee etelän vajaasta seitsemästä asteesta Pohjois-Lapin -0,7 asteeseen.

luonto

Keskilämpötilat olivat kautta maan 10 - 15 lämpimimmän joukossa yli sataan vuoteen (tarkastelukaudella 1900 - 2006).

Ilmatieteen laitos rekisteröi kesän aikana 59 maan laajuista hellepäivää, jolloin lämpötila nousi yli 25 asteen. Eniten hellepäiviä koettiin Suomusjärvellä, 37 kappaletta. Yli 30 asteen hellepäiviä oli niin kesä-, heinä- kuin elokuussakin. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämä on harvinaista, koska keskimäärin vain joka 10. kesänä saavutetaan 30 astetta kaikkina kesäkuukausina.

Kesä oli maan etelä- ja länsiosassa sekä Perämeren rannikolla myös kaikkien aikojen kuivin. Aurinko paistoi suuressa osassa maata kolmanneksen keskimääräistä enemmän ja esimerkiksi Kauhavalla pisin yhtenäinen poutajakso kesti 4,5 viikkoa.

Kesästä saattoivat jäädä mieleen myös heinäkuun 10. päivän voimakkaat ukkospuuskat, jotka aiheuttivat vahinkoa etenkin maan itäosassa ja joihin liittyi myös poikkeuksellisen suuria rakeita. Suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan noin 6,5-senttisiä. Elokuussa ihmeteltiin savunhajua: kaakkoistuuli toi Suomeen voimakasta savun hajua ja runsaasti pienhiukkasia, jotka olivat peräisin Venäjän metsäpaloista.

Loppuvuodesta saatiin sitten runsaita sateita ja lokakuu oli vuoden sateisin kuukausi. Vihdin Hiiskulassa mitattiin uusi lokakuun Suomen sade-ennätys: 228 millimetriä. Myrskypäiviä Ilmatieteen laitos tilastoi vain 14, kun niitä on keskimäärin 24 vuodessa.

Vuoden 2006 alin lämpötila -43,6 astetta mitattiin tammikuun 20. päivänä Kittilän Pokassa ja vuoden korkein lämpötila 32,1 astetta Lammin Evolla 8. päivänä heinäkuuta.

Lähteet: YLE Uutiset