1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Yhdysvallat suunnittelee uutta ydinasetta

Yhdysvaltain odotetaan kertovan ensi viikolla suunnitelmistaan uudentyyppisen ydinaseen rakentamiseksi, kirjoittaa The New York Times -lehti. Lehden mukaan uuden ydinaseen on määrä korvata maan vanhentumassa olevia ydinkärkiä.

Ulkomaat

Kyseessä olisi Yhdysvaltain ensimmäinen aivan uusi ydinase liki 20 vuoteen. Lehden tietojen mukaan Yhdysvaltain hallitus suosittelee kahden eri aselaboratorion tekniikoiden yhdistämistä uudentyyppisen ydinkärjen rakentamiseksi.

Asiantuntijat varoittavat, että hallituksen suunnitelmat ovat riski, sillä tekniikoiden yhdistämistä ei ole vielä koskaan testattu. Hallitus vakuuttaa kuitenkin, että uudet aseet ovat luotettavampia ja turvallisempia kuin vanhat.

Uuden ydinasejärjestelmän arvellaan maksavan kaikkiaan yli sata miljardia dollaria (yli 75 mrd. euroa). Lisäksi uudet aseet saattavat vaatia maanalaisten ydinkokeiden aloittamisen uudelleen, lehti kirjoittaa.

Yhdysvaltain hallituksen pitää kuitenkin saada suunnitelmansa läpi ensin demokraattienemmistöisessä kongressissa, mikä voi osoittautua haastavaksi. Lisäksi uusien ydinaseiden rakentaminen on ristiriidassa Yhdysvaltain ulkopolitiikan kanssa: maa on ajanut pakotteita sekä Pohjois-Korealle että Iranille, jotta ne keskeyttäisivät omat ydinohjelmansa. Yhdysvaltain suunnitelman arvostelijat varoittavat myös, että maan aikeet saattavat kiihdyttää ydinasevarustelua koko maailmassa.

Lähteet: New York Times, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi