Lumisade saapumassa Etelä-Suomeen?

Suomeen odotetaan keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi lunta. Lumisade voi hankaloittaa liikennettä maan eteläosassa torstaiaamuna, varoittaa Ilmatieteenlaitos.

Kotimaa

Yön ja aamun lumisadealue ulottuu Turun, Lahden ja Lappeenrannan eteläpuolelle. Sade alkanee vetenä, mutta muuttuu yön aikana lumeksi.

Keskiviikon jälkeen lämpötila laskee Suomessa pakkasen puolelle maan eteläosaa myöten. Suomen eteläpuolitse itään liikkuu matalapaineita, jotka saattavat tuoda mukanaan lumisateita maan etelä- ja keskiosaan.

Myrskyvauriot saatu korjattua Keskiviikon vastaisena yönä alkanut myrsky katkaisi sähköt pahimmillaan kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta eteläisessä ja keskisessä Suomessa mutta viat on iltapäivän ja illan aikana saatu pääosin korjattua. Etelä-Savossa pelastuslaitos joutui raivaamaan teiltä useita tuulen kaatamia puita ja yli 8 000 kotitaloutta oli iltapäivällä ilman sähköjä. Myrskytuuli katkoi sähköjä keskiviikon vastaisena yönä myös Lounais- ja Etelä-Suomessa. Suurimmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin. Voimakkainta puuskainen lännen ja lounaan välinen tuuli on maan lounaisosassa keskiviikkona aamupäivällä, pääkaupunkiseudulla keskipäivän aikoihin ja Kaakkois-Suomessa iltapäivällä. Suomenlahden itäosissa havaittiin vielä myrskylukemia. Meri- ja lentoliikenteeseen ei tämänhetken tietojen mukaan ole tulossa muutoksia. Vain pika-alus Nordic Jet Line perui osan keskiviikon lähdöistä. Merenpinta noussut odotettua vähemmän Turun satamassa varauduttiin tiistai-iltana merenpinnan korkeuden nousuun, mutta aamun autolauttojen matkustajat pääsivät maihin kuivin jaloin. Vedenkorkeudeksi on mitattu +80 cm. Merentutkimuslaitos arvioi tiistaina meriveden nousevan myrskyn takia merialueilla. Tietokonemallien mukaan vesi olisi korkeimmillaan keskiviikkoaamuna. Aivan kahden vuoden takaiseen tulvaan tämänkertaiset myrskytuulet eivät kuitenkaan merivesiä nosta.

Lähteet: YLE Uutiset