1. yle.fi
  2. Uutiset

Bush lähettää lisää joukkoja Irakiin, myöntää virheitä

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on kertonut amerikkalaisille kauan odotetun Irak-strategiansa. Presidentti aikoo ainakin tilapäisesti lisätä amerikkalaisjoukkojen määrää Irakissa yli 20 000 sotilaalla. Irakin hallitukselle puolestaan asetetaan aiempaa tiukempia vaatimuksia ottaa osaltaan tilannetta hallintaan.

Ulkomaat

Bush sanoi varhain torstaina Suomen aikaa televisioidussa puheessaan lähettävänsä noin 21 500 sotilasta Irakiin. Näistä 17 500 lähetetään pääkaupunkiin Bagdadiin ja 4 000 levottomuuksista kärsineeseen Anbarin maakuntaan. Presidentti perusteli päätöstään sillä, että amerikkalaisjoukkojen vähentäminen Irakissa johtaisi Bagdadin hallituksen kumoamiseen, mikä repisi koko maan kappaleiksi. Bush myönsi, että Irakissa on tehty virheitä ja sanoi kantavansa niistä vastuun. - Irakin tämänhetkistä tilaa ei voida hyväksyä. Niiltä osin kun virheitä on tehty, ne ovat syytäni, presidentti linjasi. Bush myös varoitti kovasanaisesti maan pääministeriä Nuri al-Malikia siitä, ettei Yhdysvallat aio sitoutua maan auttamiseen loputtomasti. Bush lupasi painostaa Irakin hallitusta palauttamaan järjestyksen Bagdadiin. Irakin on määrä ottaa turvallisuusvastuu marraskuuhun mennessä kaikissa osissa maata. Bushin linjauksilla vastustusta Presidentin päätös lisätä joukkoja aiheuttaa paljon vastarintaa. - Uuden suunnan sijasta presidentin suunnitelma vie amerikkalaisia väärään suuntaan. Kun presidentti ilmoittaa joukkojen lisäyksestä, hän tekee sen vastoin monien omien sotilasneuvonantajien näkemystä, vastasi Bushille demokraattisenaattori Dick Durbin. Myös arvovaltainen The Washington Post -lehti pitää suunnitelmaa erittäin riskialttiina. Lehden mielestä Bushin suunnitelma aiheuttaa todennäköisesti äkillisen kasvun Yhdysvaltain sotilaiden kuolemissa lisäämättä toiveita Irakin vakauttamisesta. Myös Kalifornian johtava sanomalehti The Los Angeles Times pitää epätodennäköisenä, että lisäjoukot riittäisivät muuttamaan tilannetta. Lehtien mukaan Bush on myös vaarassa joutua konfliktiin demokraattienemmistöisen kongressin ja yleisen mielipiteen kanssa. The New York Times kirjoittaa Bushin torjuneen marraskuun kongressivaalien tuloksen antamat viitteet ja Irakin strategiaa pohtineen kaksipuoluetyöryhmän ehdotukset. Liittolaiset kiittelevät Yhdysvaltain liittolaiset ovat sen sijaan kiitelleet Bushin ilmoitusta lisäjoukkojen lähettämisestä. Etelä-Korea, Australia ja Japani ovat ilmoittaneet jatkavansa poliittista ja materiaalista tukeaan Yhdysvaltain Irakin operaatiolle. Australian pääministerin John Howardin mukaan Yhdysvaltain tappio Irakissa olisi suurin mahdollinen propagandavoitto terroristeille. Yhdysvaltain uskollisena liittolaisena tunnettu konservatiivipääministeri ei kuitenkaan luvannut Australian lähettävän lisäjoukkoja Irakiin, vaan kutsui nykyistä joukkojen määrää sopivaksi. Australialla on Irakissa ja sen lähialueilla noin 1300 sotilasta. Japanin ulkoministeri Taro Aso sanoi Japanin jatkavan humanitaarisia lentoja ja lainojen myöntämistä Irakin jälleenrakennusta varten. Japani veti 600 sotilaan joukkonsa eteläisestä Irakista viime vuonna, mutta pääministeri Shinzo Abe on tehnyt Bushin politiikan tukemisesta ulkopolitiikkansa kulmakiven. Etelä-Korean presidentti Roh Moo-hyun sanoi tukevansa Bushin pyrkimyksiä Irakin vakauteen ja jälleenrakennukseen. Etelä-Korealla on 2300 sotilasta Irakin pohjoisessa Irbilin kaupungissa, mikä tekee siitä Yhdysvaltain toiseksi suurimman liittolaisen Irakissa Britannian jälkeen. Yhdysvallat kaavailee koko armeijansa kasvattamista Yhdysvallat kaavailee armeijansa kasvattamista. Puolustusministeri Robert Gates ilmoitti torstaina suosittelevansa presidentti George Bushille armeijan ja merijalkaväen lukumäärän kasvattamista 92 000 miehellä seuraavien viiden vuoden aikana. Armeijalle on jo annettu valtuudet kasvattaa joukkojen lukumäärää runsaanseen puoleen miljoonaa. Nykyään amerikkalaissotilaita on palveluksessa noin 482 000. Reuters, AP, AFP USA:n joukot ratsasivat Iranin konsulaatin Irakissa (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Britannia ei lähetä uusia sotilaita Irakiin

Lue seuraavaksi