Perloksen irtisanomisilmoitus puhutti eduskunnassa

Perloksen irtisanomisilmoitus puhutti eduskuntaa tiistaina. Kansanedustajat kiittelevät hallituksen nopeaa reagointia. Osa edustajista kuitenkin pelkää, että rakennemuutoksista kärsivien alueiden tukemiseen varatut rahat loppuvat kesken. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma varoitti kansanedustajia politikoimasta irtisanomisilla.

talous

Heinäluoma korostaa, että Perloksen irtisanomisuutinen on vakava asia ja kysessä on Pohjois-Karjalan maakunnan tulevaisuuden uskon säilyttäminen. Hallitus tekee kaiken voitavan uusien työpaikojen synnyttämiseksi ja ihmisten auttamiseksi, korosti Heinäluoma.

Heinäluoma arvioi, että muun muassa ammatillista koulututusta ja yrityksille räätälöityä koulutusta lisätään Pohjois-Karjalassa. Lisärahaa ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa tarvita, arvioi Heinäluoma tiistaina eduskunnassa.

Muutosturvaa parannetaan Heinäluoman mukaan niin, että se mahdollistaa pidempään koulutuksen hakeutumisen.

Heinäluoman mielestä hallituksen tälle vuodelle varaama 30 miljoonan euron rahoitus riittää ensi hätään. Hallituksella on kohtuulliset mahdollisuudet tehdä nopeasti vaikuttavia päätöksiä, kun rahan käyttö ensin ideoidaan Pohjois-Karjalassa, sanoo Heinäluoma.

Osa kansanedustajista toivoi, että eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevaan lisäbudjettiin voitaisiin varata lisärahoitusta joukkoirtisanomisten aiheuttamien vaikeuksien helpottamiseksi. Kansanedustajat muistuttivat, että vastaavassa tilanteessa on myös muita seutuja kuin Joensuun alue.

Pohjois-Karjalan kansanedustajat toivovat tukea erityisesti maakunnan pienyritystoiminnalle, muun muassa metalliteollisuusyritykseille, ja irtisanomisista kärsimään joutuville perheille.

Heinäluoma arvioi, että kaikki koulutukseen käytettävät määrärahat tulevat olemaan Pohjois-Karjalassa tarpeen, sillä valtaosa irtisanomisuhan alaisista on naisia eikä siirtyminen esimerkiksi Turun telakkatyöpaikoille ole todennäköistä.

YLE Uutiset Perloksen työntekijät marssivat ulos (siirryt toiseen palveluun) Vanhanen: Tukipäätös loppukuusta (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Perlos voi joutua palauttamaan valtiontukia