Hyppää sisältöön

Ilkka Remeksen terrorismiromaani oli viime vuoden suosikkikirja

Viime vuoden ostetuin kaunokirja oli Ilkka Remeksen 6/12, joka kertoo terroristien hyökkäyksestä Suomen presidentin itsenäisyyspäiväjuhliin. Serbiterroristien ja suomalaisten poliisien mittelöstä kertovan tiiliskiven osti yli 150 000 suomalaista.

Toiseksi eniten ostettiin Laila Hirvisaaren historiallista romaania Myrskyn edellä. Se kertoo 1900-luvun alun Suomesta, jossa valmisteltiin naisten äänioikeutta. Suomalaisille siis maistuu tuttuus, sillä Remes ja Hirvisaari pitivät kärkissijoja myös vuonna 2005, tuolloin teoksillaan Nimessä ja veressä ja K ruununpuisto. Nyt kolmanneksi bestseller-listalla kohosi Kjell Westön sisällissotaa ja Helsinkiä kuvaava Missä kuljimme kerran. Se alkoi kadota kirjakauppojen hyllyiltä etenkin voitettuaan Finlandia-palkinnon, joten kirja mitä ilmeisimmin päätyi lukuisiin pukinkontteihin.

Kirjakauppaliiton mukaan vuosien kokemus on aiemminkin osoittanut, että Finlandia-ehdokkuus ei vielä lisää kirjan suosiota, mutta voitto moninkertaistaa myynnin.

Vuoden bestsellereiden joukkoon eli yli 50 000 kappaleen myyntilukuihin ylsi myös Heli Laaksosen runokirja Sulavoi, mikä on runokokoelmalle huomattava saavutus. Yleensä suomalaisten runokirjojen myynti lasketaan sadoissa tai enintään muutamissa tuhansissa. Kirjallisuuden myynti kasvoi hiukan Kaiken kirjallisuuden myynti kirjakaupoille ja muille jälleenmyyjille kasvoi viime vuonna 3,6 prosenttia. Kaunokirjallisuuden myynti kasvoi 4,5 prosenttia eli enemmän kuin edellisvuonna. Tietokirjojen myynti kasvoi 3,8 prosenttia ja lastenkirjojen 2,6 prosenttia. Kirjakauppaliiton toimitusjohtajan Olli Eräkiven mukaan kaunokirjallisuuden myynnin kasvu ei ole vain muutaman menestysromaanin ansiota. - Yli satatuhatta kappaletta myytyjä kirjoja on viime vuosilta vain kourallinen. Yli 50 000 kappaletta myytyjä kirjoja, jos Aku Ankan taskukirjat jätetään pois laskuista, on niitäkin vain vähän. - Kauppoihin tulee joka vuosi 5 000 - 6 000 yleisen kirjallisuuden uutuutta ja saatavilla on yli 70 000 kotimaista kirjaa. Tämä kertoo, että kirjanmyynti on laaja-alaista, Eräkivi painottaa. Käännöskirjallisuudessakin myy jännitys Viime vuoden myydyimmät käännetyt kaunokirjat olivat Dan Brownin Meteroriitti (97 300), Henning Mankellin Kennedyn aivot (67 700) ja Kate Mossen Labyrintti (57 500). Kotimaisten lastenkirjojen tekijöiden kuningas oli Mauri Kunnas, joka valtasi listan ykkös- ja kakkossijan teoksillaan Viikingit tulevat (120 000) ja Koiramäen Martta ja Ruuneperi (57 900). Käännettyjen lastenkirjojen ylivoimainen ykkönen oli J. K. Rowlingin Harry Potter ja puoliverinen prinssi, jota myytiin 152 400 kappaletta. Tietokirjoista myydyin oli Sääpäiväkirja 2007 (97 300) ja kotimaisista sarjakuvakirjoista Juba Tuomolan Viivi ja Wagner, Kaasua sohvalla (33 700). Tieto-Finlandian voittanut Erkki Tuomiojan Häivähdys punaista olisi yltänyt kirjakauppiaiden mukaan huomattavasti suurempiin myyntilukuihin, jollei sen painos olisi loppunut kesken palkinnon julkistuksen jälkeen. Teos kertoo Hella Wuolijoen elämästä. YLE Uutiset

.
.