Rudolf Koivu -palkinto muhkeista väreistä ja hauskoista kompositioista

Camilla Pentti on saanut kuvituksestaan kirjaan Lehmä jonka kyljessä oli luukku Rudolf Koivun nimeä kantavan lasten- ja nuortenkirjapalkinnon.

Rudolf Koivu -palkinto, jonka arvo on 10 000 euroa, jaetaan joka toinen vuosi lastenkirjakuvituksen arvostuksen nostamiseksi.

Sekä sanat että kuvat tulevat perustelujen mukaan samasta rohkeuden lähteestä ja tukevat toisiaan valloittavalla tavalla. Jury kiittää Camilla Pentin kuvitusta muhkeista väreistä ja hauskoista kompositioista.

Erityisesti mainitaan, että hän onnistuu vaikeassa tehtävässä välittää tunteita yhtä aikaa tutusta ja tuntemattomasta. Tekstin satukirjaan on tehnyt Tomi Kontio.

Freelancerina useiden kustantamojen kanssa työtä tekevä Camilla Pentti (s. 1979 Turussa) opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa.

Palkintoraatiin kuuluivat tänä vuonna graafinen suunnittelija Nora Fleming, kuvittaja Erika Kovanen, graafinen suunnittelija Ilkka Kärkkäinen, kirjailija Kari Hotakainen ja lastentarhanopettaja Mari Salonen.

Viime vuonna Grafia ry:n jakaman palkinnon sai Salla Savolainen kirjasta Pikku Xing.