1. yle.fi
  2. Uutiset

Runeberg-palkinto kirjalle sota-ajan fundamentalistista

Runeberg-kirjallisuuspalkinnon on saanut Sanna Ravi esikoisromaanistaan Ansari. Sanomalehti Uusimaan ja Porvoon kaupungin lahjoittama 10 000 euron tunnustus jaettiin maanantaina iltapäivällä.

kulttuuri

Palkintolautakunnan puheenjohtaja, kirjailija Tittamari Marttinen sanoi juhlapuheessaan, että kaikki kahdeksan ehdolla ollutta teosta olivat innostavia lukukokemuksia. Ja juuri lukukokemusten löytäminen ja esilletuonti on palkinnon perinteinen tehtävä, hän jatkoi.

Sanna Ravin Ansaria (Johnny Kniga) raati kiitti taidokkaasti rakennetuksi, kerrontateknisesti kellosepäntarkaksi työksi. Sota-aikaan sijoitettu kirja kertoo, kuinka hullu aika luo hulluja ihmisiä, mutta piirtää kenen tahansa fundamentalistin psykologisen profiilin, raati kehuu.

Ansarin päähenkilö on postivirkailija Antero Kivekäs, joka uskoo suur-Suomeen ja heimoaatteeseen jatkosodan loppuun saakka. Valitsijoiden mukaan samanlaisia maailmankuvaltaan sulkeutuneita ovat nykyaikana ne, jotka äärimmillään räjäyttävät madridilaisen junan matkustajia tai ampuvat ihmisiä Belfastin kadulla.

Palkintoraatiin kuuluivat Tittamari Marttisen lisäksi kriitikko Heikki Jokinen ja kulttuuritoimittaja Keijo Koivula.

Ehdolla olivat myös Eva-Stina Byggmästarin runokirja Ålvdrottningen, Joel Haahtelan Perhoskerääjä, Jari Järvelän Kansallismaisema, Malin Kivelän Du eller aldrig, Maritta Lintusen novellikokoelma Ovisilmä, Riikka Pelon Taivaankantaja sekä Johanna Venhon "runoelma" Yhtä juhlaa.

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Suomen kirjailijaliiton ja Suomen Arvostelijain Liiton kirjallisuuspalkinto. Myöhemmin taustayhteisöiksi liittyivät Finlands Svenska Författareförening ja Porvoon kaupunki.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi