Norja juhlii 70-vuotiasta kuningas Haraldia

Norjassa on juhlittu näyttävästi kuningas Haraldin 70-vuotispäiviä. Norjan kansankäräjät lahjoitti syntymäpäiväsankarillle pronssipatsaan, joka esittää hänen äitiään.

Ulkomaat

Haraldin äiti, ruotsalaissyntyinen prinsessa Marthaa kuoli vuonna 1954. Harald oli tuolloin vain 17-vuotias.

Kuningas oli liikuttunut lahjasta. Samanlainen patsas on myös Norjan Washingtonin lähetystön edessä. Kuninkaan sisar ja äiti olivat Yhdysvalloissa maanpaossa saksalaismiehityksen aikana.

Kuningas oli itse toivonut lahjoja, jotka hän voisi jakaa norjalaisten kanssa. Niinpä hän sai lupauksen uudesta kaupunginpuistosta, lapsikuoron konsertin ja juhlallisuuksia, jotka ovat avoimia kaikille.

Kansa tukee pitkää kuninkuutta

Harald on ollut vallassa vuodesta 1991. Hän on Norjan kolmas kuningas. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n tutkimuksen mukaan puolet norjalaisista pitää kuninkaan virkaa elinikäisenä. Kuitenkin 38 prosenttia kansalaisista päästäisi kuninkaan eläkkeelle jo nyt.

Kansankäräjien puhemies Thorbjörn Jagland kehui onnitteluissaan kuningasta kansalliseksi hahmoksi, joka varovasti ohjailee politiikan kuohuja. Puhemies vertasi kuningasta norjalaisille rakkaaseen hiihtovillapaitaan, joka on mukautunut ja säilyttänyt suosionsa vuosien saatossa.

Lähteet: NRK, AP, DPA