Tiehankkeista miljardilasku seuraavalle hallitukselle

Maanrakennusalaa uhkaa ylikuumeneminen vuosina 2008 ja 2009. Valtiovarainministeriön mukaan syynä tulevaan ylikuumenemiseen ovat uusista liikennehankkeista tehdyt päätökset.

Vaaliuutiset 2008

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ja opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) myönsivät YLEn MOT-ohjelmassa, että hallitusohjelmassa olisi pitänyt varata huomattavasti enemmän rahaa liikennehankkeisiin.

Kalliomäki kuitenkin kiistää väitteen, jonka mukaan maanrakennusalaa uhkaava ylikuumeneminen on seurausta hallitusohjelmaneuvotteluissa tehdystä virheestä.

Pekkarisella ja Kalliomäellä oli keskeinen rooli hallitusohjelmaneuvottelujen talous- ja työllisyysryhmässä. Nykyisen eduskunnan väyläpäätöksistä kertyy tulevan hallituksen maksettavaksi 2,3 miljardia euroa.

Lähteet: YLE Uutiset