1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Dokumenttielokuva väitetystä Jeesuksen haudasta saa ensiesityksensä

Juuri valmistuneen dokumenttifilmin tekijät väittävät että Jerusalemissa 26 vuotta sitten löytynyt hautaluola kuuluu - ei kenellekään muulle kuin Jeesukselle. Dokumentti saa ensi esityksensä lehdistötilaisuudessa New Yorkissa maanantaina.

kulttuuri

The Burial Cave of Jesus, Jeesuksen hautaluola,on Israelissa syntyneen kanadalaisen filmintekijän Simcha Jacobovicin ja Oscareita voittaneen kanadalaisen ohjaajan James Cameronin yhteistyötä. Filmintekijät kertovat käyttäneensä tutkimuksissa apunaan tunnettuja arkeologeja, tilastotieteilijöitä sekä muinaisten kirjoitusten ja DNA:n asiantuntijoita. 2 000 vuotta vanha luola löytyi jo vuonna 1980 Jerusalemin Talpiyotin kaupunginosasta. Luolassa oli kymmenen arkkua, joista kuudessa oli kirjoituksia. Kirjoitukset sisälsivät nimiä kuten "Jesua Joosefin poika", kaksi kertaa "Maria", "Matteus", "Jofa" ja "Judah Jesuan poika".

Filmintekijät väittävät että toinen Maria voisi tarkoittaa Maria Magdaleenaa ja Jofa Jeesuksen veljeä. Judahin nimi voisi viitata siihen, että Jeesuksella oli poika.

Jos tämä pitää paikkansa, kyseessä voisi olla merkittävä arkeologinen löydös, joka järkyttäisi kristillistä maailmaa. Mutta kokenut israelilainen arkeologi, joka tutki haudat perusteellisesti vuonna 1980 ja tulkitsi myös kirjoituksia, epäilee vahvasti dokumentissa esitettyä oletusta.

- Se on kaunis tarina, mutta ilman minkäänlaisia todisteita, professori Amos Kloner sanoi uutistoimisto DPA:lle. Kloner julkaisi tutkimuksensa tulokset israelilaisessa aikakauslehdessä Atiqotissa vuonna 1996.

- Haudoissa olevat nimet muistuttavat Jeesuksen perheen nimiä, hän myönsi mutta lisäsi, että ne olivat juutalaisten yleisimpiä nimiä ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alkamisen.

Kloner sivuutti sattumana sen, että luolasta löytyneet nimet näyttäisivät täsmäävän Jeesuksen perheen nimien kanssa.

Dokumentin tekemiseen meni kolme vuotta. Se lähetetään Discovery Channelilla, Britannian Channel 4:llä, Kanadan Visionilla ja Israelin Channel 8:lla, joista viimeksi mainittu osallistui filmin tuottamiseen.

Lähteet: DPA, GBRTV

Lue seuraavaksi