Blix varoittaa nöyryyttämästä Irania

YK:n asetarkastajien entinen johtaja Hans Blix varoittaa länsimaita nöyryyttämästä Irania sen ydinohjelmaa koskevassa kiistassa.

Ulkomaat

Iran saattaa alkaa menetellä samoin kuin Irak, joka pysäytti YK:n asetarkastusryhmän Unscomin toiminnan maassa vuonna 1998, Blix sanoo.

Hänen mukaansa irakilaiset toimivat tuolloin vastoin omaa etuaan, koska tunsivat itsensä nöyryytetyiksi.

Blix vastusti aikoinaan kiivaasti Yhdysvaltain johtamaa hyökkäystä Irakiin. Nykyään hän johtaa ruotsalaista joukkotuhoasekomissiota.

Saksa ja YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsenmaata saivat maanantaina Lontoossa päätökseen Iranin pakotteita koskevat neuvottelunsa.

Britannian ulkoministeriö kuvasi keskusteluja hedelmällisiksi ja kertoi, että työ turvallisuusneuvoston uuden päätöslauselman aikaan saamiseksi on alkanut.

Lähteet: AFP