Mielenosoitukset Kööpenhaminassa jatkuvat

Kööpenhaminassa mielenosoitukset kiistellyn nuorisotalon sulkemista vastaan jatkuvat. Pari tuhatta mielenosoittajaa kerääntyi illansuussa raatihuoneen aukiolle. Mielenosoitus on sujunut toistaiseksi rauhallisesti, mutta poliisi on varautunut uusiin levottomuuksiin.

Ulkomaat

Levottomuudet levisivät myös vapaakaupunki Christianiaan. Ainakin yksi mielenosoittaja joutui sairaalaan kyynelkaasun takia.

Poliisin arviot mielenosoitukseen osallistuneiden määrästä liikkuvat 1 500:n ja 2 000:n välillä. Osa osallistujista oli naamioitunut.

Mellakointi Kööpenhaminassa on jatkunut torstaista lähtien, kun poliisi tyhjensi nuorisotalon, jonka kaupunki oli myynyt uskonnolliselle ryhmälle. Rähinöinnin takia on pidätetty yhteensä 600 ihmistä. Pidätettyjen joukossa on tanskalaisten tiedotusvälineiden mukaan noin 50 ulkomaalaista - Ruotsista, Norjasta ja Saksasta.

Kööpenhaminaan on tullut lisää poliiseja muualta Tanskasta ja poliisiautoja on saatu lisää Ruotsista. Tekstiviestit ovat kutsuneet mielenosoittajia koolle myöhemmin tänä iltana

Viime yönä ja tänä aamuna poliisi pidätti ainakin 200 ihmistä, kun nuorisojoukon mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi. Mielenosoittajat heittelivät poliiseja katukivillä ja polttopulloilla sekä sytyttivät autoja tuleen. Poliisi hajotti väkijoukon kyynelkaasulla.

Lähteet: DR, Politiken, Berlingske Tidende, AP, AFP, DPA, SVT