Keskusta jäämässä oppositioon Virossa?

Viron parlamenttivaalit voittanut Reformipuolue aloittaa alustavat keskustelut hallituspohjasta konservatiivisten Isänmaapuolueen ja Res Publican liiton sekä sosiaalidemokraattien kanssa. Asiasta ilmoitti Reformipuolueen pääministeri Andrus Ansip.

Ulkomaat

Reformille vaaleissa niukasti hävinnut Keskustapuolue jäänee oppostitioon. Viron hallitusneuvotteluista povataan hankalia. Mahdollisenna pidetään, että hallitus ei synny Ansipin kaavailemalta pohjalta.

Presidentti nimittää pääministeriehdokkaan viikon puolivälissä sen jälkeen kun eilisten vaalien tulos on virallisesti vahvistettu. Varsinaiset hallitustunnustelut alkavat sen jälkeen.

Reformipuolue vaalivoittoon rinnan mitalla Virossa pääministeri Andrus Ansipin reformipuolue on voittanut maan parlamenttivaalit. Reformipuolue ylsi 27,8 prosentin kannatukseen, kun lähes tasoihin kirinyt hallituskumppani keskusta sai 26,1 prosentin kannatuksen. Kolmanneksi eniten ääniä keräsi konservatiivisten Isänmaa-puolueen ja Res Publican liitto, joka sai 17,9 prosenttia äänistä. Viime vaaleihin verrattuna puolueiden yhteenlaskettu äänimäärä on kuitenkin romahtanut. Sen sijaan sosiaalidemokraattinen puolue nosti kannatustaan reippaasti viime vaaleihin verrattuna ja nappasi 10,6 prosenttia äänistä. Parlamenttiin nousee myös vaalien uusi puolue vihreät 7,1 prosentin ääniosuudella. Täsmälleen saman verran ääniä sai myös Kansanliitto, jonka kannatus putosi selvästi edellisistä vaaleista. Osasyynä lienee puoluetta ennen vaaleja ravistellut korruptiokohu. Ansip johtaa hallitusneuvotteluja Reformipuolue saa parlamenttiin 31 paikkaa ja keskusta vain kaksi paikkaa vähemmän. Reformipuolueen paikkamäärä kasvoi 12:lla. Konservatiivien liitto menetti peräti 16 paikkaa ja lähtee seuraavalle kaudelle 19 paikan turvin. Sosiaalidemokraatit lisäsivät paikkojaan neljällä ja nyt niitä on kymmenen. Vihreät ja Kansanliitto saavat molemmat kuusi paikkaa.Reformipuolueen puheenjohtaja Andrus Ansip jatkaa hyvin todennäköisesti Viron pääministerinä. Ansip sai nyt omien sanojensa mukaan äänestäjiltä mandaatin porvarihallituksen muodostamiseksi.

- Kahden suuren hallituspuolueen vahva kannatus näyttää, että ihmiset ovat olleet tyytyväisiä hallituksen politiikkaan, pääministeri Andrus Ansip arvioi.

- On myös hyvä että Viro voi jatkaa liberaalia talouspolitiikkaa eikä Savisaaren palkkareformi vaaranna maan suotuisaa talouskehitystä, Ansip sanoo YLE Uutisille.

Keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar kiitteli sitä, että virolaiset kävivät sankoin joukoin äänestämässä. Parlamenttivaalien äänestysprosentti nousi yli 60:n, kun se edellisissä parlamenttivaaleissa oli 58,2 prosenttia. Savisaar ei halunnut illalla tarkemmin analysoida vaalitulosta.

Hallituskumppaneilla eriävät linjat

Ansip ja keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar ovat onnistuneet kahden vuoden ajan tekemään käytännön yhteistyötä poliittisista erimielisyyksistä huolimatta.

Ansip haluaa pitää verot matalina ja luottaa markkinavetoiseen talouskasvuun. Savisaar puolestaan kannattaa progressiivista verotusta ja anteliaampaa hyvinvointivaltiota.

Lähteet: YLE Uutiset, Reuters, DPA, AFP