Härön uusi elokuva ensi-iltaan

Porvoolaisen ohjaajan Klaus Härön uusin elokuva Postia pappi Jaakobille tulee ensi-iltaan tänään. Elokuvan päärooleissa nähdään Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen.

elokuvat

Postia pappi Jaakobille kertoo armahduksen saaneesta elinkautivangista Leilasta, joka ryhtyy vastahakoisesti syrjäisen pappilan sokean isännän henkilökohtaiseksi avustajaksi.

Elokuva on saanut ylistävän arvion arvostetussa yhdysvaltalaisessa elokuva- ja viihdealan lehdessä Varietyssä.

Elokuva on kriitikko Alissa Simon mukaan yksinkertainen mutta kohottava tarina ihmisen haavoittuvuudesta.

Lähteet: YLE Uusimaa