Hiihtokausi jatkuu vielä pääsiäisen ajan

Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla voi vielä hiihtää. Kalpalinnassa pohjoisen puoleiset Hugo- ja Kilparinteet ovat laskettelukunnossa.

Ahveniston moottoriradan koko kolmen kilometrin latu on hiihdettävissä sekä vapaalla että perinteisellä tyylillä. Kaupunki kunnostaa ladun vielä kiirastorstaina.

Hämeenlinnan ulkoliikunta-aluemestari Jukka Kuvaja kertoo, että pääsiäisen jälkeen ladut raivataan radalta pois autoilukauden tieltä.

Janakkalassa pääsee vielä laskettelemaan pääsiäisenpyhinä.

Toimitusjohtaja Jarmo Kalpala kertoo, että Kalpalinnassa laskettelukausi jäi tänä vuonna varsin lyhyeksi. Kalpalan mukaan kausi alkoi vasta helmikuussa, mutta viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet loistavia yrittäjän kannalta.

Edellisen kerran Kalpalinnassa oli pitkä hyvä kausi neljä vuotta sitten. Kalpalinnassa on kausikorttilaisia noin 250.

Nyt toimitusjohtaja Kalpala odottaa pyöräilykauden alkamista. Fillarikausi käynnistyy Janakkalassa virallisesti vapun jälkeen.