1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Lehdet: Egyptin kriisi estää suomalaissahojen kauppaa

Egyptin levoton tilanne aiheuttaa ongelmia suomalaisille sahoille, kertovat Sanoman maakuntalehdet. Egypti on suomalaisille sahoille tärkeä vientimaa ja Pohjois-Afrikka on merkittävä kohdealue.

Puutavaran toimitukset Egyptiin on peruttu toistaiseksi kokonaan, kirjoittavat Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat. Jos Egyptin kriisi pitkittyy, se voi johtaa jopa tuotannon rajoittamiseen suomalaisilla sahoilla.

Puutavarakauppa Egyptiin on kansannousun vuoksi täysin pysähdyksissä. Metsäteollisuuden toimialapäällikkö Aila Janatuinen sanoo, etteivät Egyptissä toimi satamat, tulli eivätkä pankit. Näin maahantuojat eivät kykene vastaanottamaan tavaraa.

Viime vuoden tammi - marraskuussa Pohjois-Afrikkaan meni yli neljännes Suomen sahatavaran viennistä. Välimeren taakse ostetaan etenkin mäntyä, jota saa lähinnä Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä. Levottomuuksien mahdollinen pitkittyminen herättää syvää huolta alalla.

- Pohjois-Afrikan kriisin laajentumisella olisi erittäin suuri negatiivinen vaikutus koko Euroopan ja Venäjän sahateollisuudelle, sanoo UPM:n sahaliiketoiminnasta vastaava johtaja Arto Halonen.