Viranomaisilla oikeus tutkia tilejä

Pankkisalaisuus estää tilitietojen levittämisen. Viranomainen voi kuitenkin tarvittaessa tutkia tietoja jopa tilinomistajan tietämättä.

pankkitilit
pankkitili tilinumero verkkopankki tili
Juha Kemppainen / Yle

Pankkisalaisuus pitää huolen, että tilitietoja ei levitetä ihan jokaiselle. Pankki on kuitenkin velvollinen luovuttamaan asiakastietoja viranomaisille.

- Viranomaiset eivät pääse tutkimaan kenenkään tilitietoja. Sen sijaan pankki luovuttaa tilitietoja eri viranomaisille silloin, kun viranomaisella on lainsäädännössä toimivaltuussäännös, vahingon torjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen Finanssialan keskusliitosta kertoo.

Tilitietoja pankilta voi pyytää esimerkiksi Kansaneläkelaitos, verottaja tai ulosottomies. Poliisi voi pyytää pankkisalaisuuden piirissä olevia tietoja rikoksen ennaltaehkäisemiseksi ja selvittämiseksi

- Poliisilla on laajat tiedonhankintaoikeudet. Tietoja luovutetaan sen mukaan, kun niitä on pyydetty. Joskus käydään keskustelua, voidaanko tietojen luovutusmäärää rajata.

- Ulosotto selvittää aika usein esimerkiksi onko pankkitilejä tai tilinkäyttöoikeuksia.

- Näissä voi olla kyse ihan rutiininomaisesta päätöksestä tai sitten jostain isommasta kokonaisuudesta.

Viranomaiset tekevät pyyntöjä asiakastietojen luovuttamiseksi pankeille vuosittain kymmeniä tuhansia. Tilitietojen tutkiminen tapahtuu yleensä ilman tilinomistajan tietoa.

- Viranomaisilla saattaa olla erikseen pyyntö tai määräys, että asiasta ei saa ilmoittaa tilinomistajalle, Risto Karhunen Finanssialan keskusliitosta kertoo.