1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Säätiöt ja apurahat

Kokkotyösäätiön rahoitus pohdituttaa

Arvioija kehoittaa Kokkolaa varovaisuuteen säätiön rahoittamisessa.

Arvioija, kaupungin henkilöstöpäällikkö Boris Nygård, suosittaa kaupunkia solmimaan säätiön kanssa sellaisen ostopalvelusopimuksen, että kaupungin taloudelliset riskit minimoituvat.

Nygårdin mukaan sopimuksessa on yksilöitävä tarkkaan vuosittaisten työvalmennettavien määrä ja valmennusmenetelmät. Kaupungin ja säätiön edellinen sopimus umpeutui vuodenvaihteessa, eikä uutta ole vielä allekirjoitettu.

Työvalmennukseen erikoistunut Kokkotyösäätiö saa vuosittain Kokkolalta satoja tuhansia euroja toimintaansa. Tälle vuodelle kaupunki on aikonut varata säätiölle 300 000 euroa.

Säätiössä tehdään parhaillaan erikoistilintarkastusta. Säätiö on saanut kielteistä julkisuutta muun muassa edellisen toimitusjohtajan erottamissotkuista.