Bölen rakentaminen alkaa ensi vuonna

Vaasan kaupunki tavoittelee jakavansa sata tonttia vuodessa. Tällä hetkellä on meneillään useita kaavoitusprojekteja.

Böle (Vaasa)
Työmaatien rakentaminen Bölen ja Kivihaan välille alkoi maaliskuussa 2008.Merja Vasikkaniemi / YLE

Vaasa toivoo saavansa vuosittain jakoon sata omakotitalotonttia. Tänä vuonna tavoitteeseen päästään kun Bölen uuden asuinalueen tontit tulevat huhtikuussa jakoon. Rakentamisen voi aloittaa vuoden päästä kesällä.

Bölen alueelle tontteja tulee kokonaisuudessa noin sata-kolmekymmentä. Tämä helpottaa ainakin hetkeksi Vaasan tonttipulaa. Kaupungin tavoitteena on jakaa vuosittain sata tonttia, tähän ei ole viime vuosina päästy. Tavoite on kuitenkin Vaasan kaupungin tontti- ja asuntopäällikkö Annaliisa Koskenmäen mukaan realistinen.

-Maita löytyy kyllä ja meillä on maanhankinta ihan keskeisellä sijalla. Tällä hetkellä kaupunki ostaa maita, mitä lähdetään kaavoittamaan. Kaavoitus sujuu sitä paremmin, mitä enemmän sitä omistetaan. Tällä hetkellä kaupungilla on monta kaavaprojektia meneillään. Aina niistä joku myös onnistuu etenemään.

Vaasan Böleen tulevan uuden asuinalueen kunnallisteknisiin töihin on budjetoitu kaikkiaan neljä miljoonaa euroa.