Vihtiin hahmotellaan tietokylää

Vihdin kunta hahmottelee tieto- ja palvelutalouskylää Nummelaan. Kuntakeskuksen eteläosaan mahdollisesti tuleva alue tarjoaisi sekä työssäkäynti- että asumismahdollisuuksia tieto- ja palvelualojen toimijoille.

Vihti

Hahmotteluvaiheessa oleva hanke on osa laajempaa Etelä-Nummelan kehittämistä, jossa on mukana myös Ideapark-suunnitelma.

Kauppakeskuksen kohtalo ratkeaa Uudenmaan maakuntakaavan tarkistamisen yhteydessä.

Tieto- ja palvelutaloudenkylää visioidaan ensi viikolla seminaarissa Nummelassa.

Aloite ja tarve kylän toteuttamiseen on tullut kunnan asukkailta.

Tulevassa seminaarissa pohditaan muun muassa ajatuksen toteuttamismahdollisuuksia.

Lähteet: YLE Uusimaa