Maahanmuutto kimpoamassa vaaliteemaksi

Maahanmuutto saattaa olla ensi eduskuntavaalien keskeinen teema. Kansantalouden näkymien roima heikentyminen ja turvattomuuden kasvaminen vaikuttavat näkyyn.

Kotimaa
YLE Keski-Suomi

Aihe on ongelmallinen. Maahanmuutosta ei ole totuttu keskustelemaan ja periaatteita linjaamaan avoimessa hengessä. Hitusenkin virallisesta totuudesta poikkeava lausuma moukaroidaan rasismiksi ja ihmisarvoa loukkaavaksi, vaikka arvioitsija olisi sielultaan humaani ja kansakunnan etua tässä katsannossa vaaliva. Varomalla varotaan samaistumista yksinkertaisiin typeryksiin tai poliittista uraansa tietoisesti rakentaviin populisteihin, jotka suosivat jopa lakienvastaisia ilmauksia.

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen sanoma on oireellinen. Maahanmuuton lisäämistä kannattavien määrä on alentunut kahdessa vuodessa 56:sta 45:een prosenttiin. Suomalaisten enemmistö on huolissaan. Se alkaa jupista ja purnata.

Asenteiden kylmeneminen lienee punnittua jyrkempi. Moni vastaaja on tapakohtelias. Todellinen ajatus jää ilmaisematta. Se tehdään vaaliuurnilla.

Suuret puolueet ja valtiollinen johto kantavat vastuun maahanmuuttopolitiikan asialinjan luomisesta. Jos se työnnetään aina vain kellumaan, ihmisten tyytymättömyys paisuu kuin salaa ja ryöpsähtää raekuurona perussuomalaisten laariin. Sinne ropisee peräkammarien väen, kädentaitoammattilaisten, tohtoreiden, everstien ja yrittäjien ääniä.

Perussuomalaisten kellokkaiden ei edes tarvitse profiloitua korkealle. Heidät jo mielletään Timo Soinin ansiosta ihmisten tuntojen rehvakkaaksi kanavaksi. Soinin on suorastaan fiksua tasoitella kuohuja.

Väistelevä tie voi johtaa vaali-iltana tilanteeseen, jossa perussuomalaisille paukahtaa yli kaksikymmentä paikkaa. Äimistys olisi hirveä. Suomen hallitseminen ja johtaminen mutkistuisivat.

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Pohjoismaisena demokratiana sillä on ihmisoikeudelliset velvoitteet. Kansantaloutta selkeästi palvelevan työperäisen maahanmuuton ja humanitaarisuuden näkökohtien arjentajuinen yhteensovittaminen onnistuu.

Nobelisti Martti Ahtisaaren äskeisessä historiallisessa presidenttifoorumissa muotoilema reitistö on järjen ääni.

Sinisilmäinen pakolaispoliittinen syleily johtaisi ilmapiirilliseen onnettomuuteen. Työperäisen maahanmuuton, ulkomaisten osaajien suosiminen, sen sijaan edistää kansantalouden menestystä. Samalla mahdollistetaan humanitaarisuuden toteuttaminen pakolaisten vastaanottamisessa siinä laajuudessa kuin pienelle Suomelle on kohtuullista ja huolehditaan demokratian sujuvuudesta.

Nokian lähtö paineistaa myös Jyväskylän yliopistoa

Nokian Jyväskylän yksikön sulkeminen rouhaisee kaupungista virallisesti kolmisensataa työpaikkaa. Se on kirpeä määrä.

Lopulliset menetykset voivat olla tätä pienemmät. Osa parhaista osaajista ehkä liittoutuu ja perustaa ties kuinka menestyviä yrityksiä. Ja paljolti Nokian ansiosta Jyväskylään on jo rakentunut tuhansia ihmisiä työllistävä informaatioteollinen keskittymä, jolla on taipumus suurentua, jos ympäristö on suotuisa. Oulun tasolle ei ole ylletty, mutta Jyväskylä on paljon pidemmällä kuin mainitsemattomat Tampereen pohjoispuoliset kaupungit.

Nokian asettuminen Jyväskylään 1990-luvulla oli tapahtuma, joka hehkutti Jyväskylän seutua kansalliseen ja kansainväliseen menestykseen.

Jyväskylän yliopiston muutamat taitaviksi ja lahjakkaiksi osoittautuneet professorit epäilemättä vaikuttivat monin tavoin Nokian jalkautumiseen. Nokian ykkösrinki tunsi professorit ja arvosti heitä. Pekka Kettusen luotsaama kaupunki oli vuolaan aktiivinen elinkeinopoliittinen toimija.

Nokian vetäytyminen on kansainvälisen yrityksen viileän liikevoittoharkinnan hedelmä. Yhtymä pysyy sen sijaan Oulussa, jonka yliopiston tekniset tieteet on trimmattu edistämään yhteistä hyvää.

Nokian päätös on opiksi ja viisaudeksi otettava kokemus Jyväskylälle ja sen avaintoimijoille. Haasteet ovat roheita, mutta niihin tarttuminen on välttämätöntä. Ankara työ takaa Jyväskylän uljaan menestyksen taantuma- ja lamataivalluksen ylityttyä. Ruikuttamaan ei pidä uppoutua, mutta aina sietää miettiä, mitkä asiat kyetään tekemään tulevaisuudessa paremmin kuin menneisyydessä.

Kaupunkiseudulla taotaan omaa ja maakunnan onnea. Yhteyksien on säilyttävä katkeamattomina. Plussiin ylletään. Miinuksia kohdataan. Saldo ratkaisee.

Yhtiöt päättävät tunteitta ja markkinatilanteiden mukaan. Juuri tämä piiskaa Jyväskylää huomisen urheaan kohtaamiseen.

Alueellisen kehittämisen velvoitetta kantava Jyväskylän yliopisto ei ole aivan niin erinomainen ja loistava kuin useat keskisuomalaiset todistajat ovat vuosia lähes dogmiuskonnon kaavoilla julistaneet. Tätä on moni omillaan ajatteleva yksilö epäillyt ajoittain, mutta kavalan kriittisyyden ääneen ilmaisua on vältetty. Kohteliaisuutta on edustettu.

Yliopisto on, vahvojen ansioittensa ja merkittävyytensä ohella, vajavainen ja kohentamista vaativa yhteisö ihan samaan tapaan kuin yksityisomisteiset yritykset tai julkisoikeudelliset yksiköt, jotka joutuvat markkinataloudessa ansaitsemaan päivittäin menestyksensä taidoillaan ja palvelevaisuudellaan. Niissä ei milloinkaan eletä nirvanassa, täydellistä valmiutta kuorona laulavassa taivaassa.

Hymisevä julistus ei riitä, vaikka sitäkin tarvitaan ja niin viehtymyksellisen sointuisana ja mieltä hellivänä kuin se alkuunsa korvissa suhisee ja silmissä sirittelee. Teot ja reissukestävyys painavat lopulta tulostaulukossa.

Jokainen organisaatio joutuu uudistumaan ja uudistamaan, rakenteitaan arvioimaan, niin myös yliopisto. Tähän ei ole ylimääräistä aikaa hukattavissa.

Ympäristön henkinen ja aineellinen tuki yliopistolle on tavattoman tärkeä. Valtio pääomittaa yliopistoja 2.5-kertaisesti summalla, jonka yliopistot itse keräävät. Ehto on voimassa vuoden 2010 loppuun. Aikaa on perusteita pidentää, sillä varainkeruu on tavallista hankalampaa kansantalouden syöksyn vallitessa.

Naapuri ”markkinoi” taloa

Tuttava haeskelee uutta kotia. Paritalon puolikas oli tarjolla. Keskisuomalaisen ilmoitus houkutti paikalle. Kiinteistönvälittäjä oli huomaavainen, työvuosiensa ammattiinsa kultaama.

Muita katsojia ei sattunut paikalle. Talonväki oli huomaavaisesti poissa. Näyttöön ilmaantui pyytämättä ja yllättäen kypsän käppyräiseksi turjakkeeksi ahavoitunut naapuruston mies, josta ei piirun vertaa erottunut liituraitaisen salkkuherran vaikutelmaa. Sikeytyi keskustelu.

- Tämä huoneisto on ollut myynnissä ainakin kymmenen vuotta eikä ostajaa ole ilmaantunut, mies aloitti, kuin huomaamatta.

- Lausumanne ei pidä lainkaan paikkaansa. Tämä on ollut myynnissä vasta muutaman viikon, kiinteistönvälittäjä napautti.

- Ja tässä on suora sähkölämmitys, joka on vietävän kallis, huonoin mahdollinen vaihtoehto, naapuri jatkoi.

Kiinteistönvälittäjä huokaili sisällänsä, kuin aavistaen mitä seuraavaksi kajahtaa. Ja oitis leiskahti:

- Jos aurinkoa kaipaatte pihallenne, siitä ette pääse nauttimaan ikinä tällä tontilla.

Kodin ostoajatus lykkääntyi.

- Taatusti en ainakaan tuon tyypin naapuriksi alistu, ostajakandidaatti mutisi poistuessaan.

Lähteet: Erkki Laatikainen, kirjoittaja on sanomalehti Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja ja YLE Keski-Suomen kolumnisti