Kaksi pohjoiskarjalaisyhtyettä kisaa Muuveista

Kaksi pohjoiskarjalaista yhtyettä on ehdolla Muuvi-musiikkivideopalkinnon saajaksi. Palkinnosta kisaavat kiteeläislähtöinen Nightwish ja joensuulaislähtöinen Happoradio.

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat
Ville Juurikkala/Scene Nation/Spinefarm Records

Muuvi-palkintoja tavoittelevat myös muun muassa Apocalyptica ja Maija Vilkkumaa.

Elokuva- ja musiikkialan ammattilaistuomaristo katsoi 79 kilpailuun ilmoitettua videota, joista se valitsi 10 jatkoon. Näiden joukosta löytyvät Kultaisen, Hopeisen ja Prossisen Muuvin saajat. Myös yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan.

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n Muuvi-musiikkivideokilpailu järjestetään nyt jo 17. kerran. Kilpailun voittaja selviää huhtikuun puolessa välissä.

Kilpailun tarkoituksena on arvioida elokuvataiteellisin kriteerein suomalaista musiikkivideotuotantoa, palkita lahjakkaat tekijät sekä lisätä yleisön kiinnostusta suomalaisia musiikkivideoita kohtaan. Arvostelun pääpaino on musiikin visuaalisessa toteutuksessa.

Muuvi 2009 -ehdokkaat esitellään TV2:ssa lauantaina 28. maaliskuuta klo 17.00 ja uusintana sunnuntaina 29. maaliskuuta klo 17.10.

Voittajat julkaistaan perjantaina 17. huhtikuuta suorassa lähetyksessä YLEn Muuvi-sivulla klo 18 alkaen.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala