1. yle.fi
  2. Uutiset

Uusi polttolaitos vaatisi Kristiinankaupungin Karhusaaren syventämistä

Kristiinankaupungin uusi voimalaitos vaatisi Karhusaaren sataman syventämistä. Näin arvioi Pohjolan voiman toimitusjohtaja Timo Rajala vierailullaan Kristiinankaupungissa eilen.

Pohjolan Voima
YLE

Pohjolan voima hakee myös yhteistyökumppaneita voimalaitoshankkeelleen. Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Lämpövoima Oy suunnittelee nykyisen öljykattilalaitoksen korvaavan voimalaitoskattilan rakentamista Kristiinankaupungin Karhusaaressa sijaitsevalle voimalaitosalueelle. Tavoitteena on lisätä paikallista sähköntuotantoa ja hankinnan omavaraisuutta.

Voimalaitosalueelle on tarkoitus rakentaa biopolttoaineen, turpeen ja toteutettavasta hankevaihtoehdosta riippuen mahdollisesti kierrätyspolttoaineen vastaanotto- ja käsittelyjärjestelmät sekä varastot. Nykyinen hiilikattila ja siihen liittyvä turbiinilaitos jäävät ennalleen.

Ympäristönvaikutusten arviointiprosessi on meneillään ja se saataneen päätökseen tämän vuoden aikana.Yva-ohjelma kokonaisuudessaan on luettavissa Pohjolan voiman sivuilta osoitteesta Viestintä/Julkaisut/yvat. http://www.pohjolanvoima.fi/fi/viestinta/julkaisut/?id=20&folderId=52 (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi