1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Virolahti

Tsaarin muistosta matkailuvaltti Virolahdelle

Muistoyhdistys haluaa elvyttää Nikolai II:n kesäpaikan Virolahdella. Rahoitusta lupaillaan Venäjältä.

Virolahti

Tsaari Nikolai II:n muistoyhdistys haluaa elvyttää keisarin kesäpaikat Virolahdella.

Pyhät keisarilliset marttyyrikärsijät Nikolai II ja hänen perheensä sekä keisarinnan hovineiti Anna Taneeva Virubova Suomessa -niminen yhdistys on anonut Virolahden kunnalta lupaa kunnostaa Horpun Vatimenopohjan aluetta matkailukäyttöön.

Tsaari Nikolai II vietti yhdeksän kesää huvijahdillaan Valtimenpohjan edustalla. Maissa on edelleen melko hyvin säilynyt tenniskenttä, keisarin satama ja kellari. Muistoyhdistys haluaa rakentaa paikalle myös tsasounan .

Ludmila Huhtiniemi muistoyhdistyksestä sanoo, että Nikolain kesäpaikka on jo nyt herättänyt paljon kiinnostusta Venäjällä.

-Tsaari Nikolai II julistettiin pyhäksi vuonna 2000. Venäläiset haluavat kunnioittaa hänen muistoaan, sanoo Ludmila Huhtiniemi. - Virolahden museon valokuvanäyttelystä ja suunnitelmistamme on jo nyt kyselty Ukrainasta asti.

Myös rahoitus on tarkoitus hankkia Venäjältä.

-Rahoittajat haluavat kuitenkin ensin lupa-asiat kunnan kanssa kuntoon, toteaa Huhtiniemi.

Virolahden kunnalle hanke ei toisi suuria lisäkuluja. Kunnan budjetissa ei kuitenkaan ole varauduttu viitoitukseen eikä museon valokuvanäyttelyn venäjänkielisiin esitteisiin.

-Odotamme, että yhdistys tekee selvän hankesuunnitelman ja otamme asiaan kantaa sitten, sanoo kunnanjohtaja Marjatta Pahkala. - Alueelle valmistuu merenrantaosayleiskaava ensi vuonna ja se määrää osaltaan rakennusmahdollisuudet.

Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Lähteet: YLE/Kymenlaakso

Lue seuraavaksi