Murhaloukku iskee kolmannen kerran Imatralla

Ira Levinin menestyksekäs musikaali saapuu Teatteri Imatran ohjelmistoon syyskuussa. Murhaloukku on maailman esitetyin trilleri, jota on jännitetty Suomessa aiemmin vain Tampereella.

kulttuuri
Teatteri Imatra
Yle

Murhaloukun pääroolissa nähdään virolaissyntyinen Tarmo Ruubel. Ruubel näyttelee ikääntyvää näytelmäkirjailijaa, jonka luomisvoima alkaa hiipua.

- Näytelmässä on nerokas käsikirjoitus, joka yllättää katselijat, Ruubel mainostaa.

Näytelmää esitettiiin Broadwaylla neljä vuotta putkeen, lähes 2000 kertaa. Suomessa näytelmä saapui lavalle ensi kertaa Tampereella, jonne näytelmä viime vuonna myös palasi.

- Napattiin sitten mekin se. Olen halunnut tehdä Murhaloukun jo pitkään. Siinä yhdistyy jännitys ja komiikka todella hyvin, kuvailee näytelmäversion ohjaaja, Teatteri Imatran johtaja Timo Rissanen.

Ei enää spektaakkeleita

Teatteri Imatran muita tämän vuoden satsauksia on Heikki Turusen romaaniin perustuva Joensuun Elli, joka saapuu ohjelmistoon kesällä. Sovituksen Teatteri Imatralle romaanista on tehnyt Arto Nieminen ja ohjauksesta vastaa Alexander Anria.

Muita vuoden ensi-iltoja ovat Grimmin lastensatu Tontut suutareina, sekä Stuart Rossin menestyksekäs Forever plaid.

Yön Ruhtinaan kaltaisia Karelia-saliin yleisöä vetäviä, mutta kalliita spektaakkeleita ei lavalla nähdä.

- Esimerkiksi Yön ruhtinas teki aikamoiset tappiot. Sivityslautakunta on linjannut, että keskitytään teatterin omalle lavalle ja kesäteatteriin, Rissanen sanoo.