1. yle.fi
  2. Uutiset

Nollywood aloittaa maailmanvalloituksen Suomesta

Maailmassa toiseksi eniten elokuvia tehtaileva nigerialainen Nollywood yrittää tehdä itseään entistä tunnetummaksi. Afrikkalainen elokuvamahti kilpailee tehtyjen elokuvien määrässä Hollywoodin ja Intian Bollywoodin kanssa, mutta se tunnetaan vielä melko huonosti maailmalla. Nollywood-elokuvia esitellään nyt myös Suomessa.

kulttuuri
Elokuvatähti Thelma Nwosu.
Elokuvatähti Thelma Nwosu.Yle

Nigerialaiset Nollywood-elokuvat ovat usein perhekeskeisiä, mikä sopii afrikkalaisten yhteisölliseen kulttuuriin. Tarjonnasta löytyy myös toimintaelokuvia sekä uskonnollisia teemoja, jotka edistävät niin kristillistä kuin islamilaista maailmankatsomusta. Viime vuosina Nollywood on käsitellyt elokuvissa myös moderneja afrikkalaisia koskevia eettisiä kysymyksiä.

Yksi tällaisista on Europe by Road (2007), joka perustuu tositapahtumiin. Se kertoo nuorten afrikkalaisten matkasta Eurooppaan paremman elämän toivossa. He kuitenkin sekaantuvat ihmiskaupparinkiin. Elokuvan tähti Kelvin Ikeduba kertoo, että nigerialaisilla elokuvilla on aina sanoma.

- Elokuvien sanoma ei ole pelkästään mustille vaan kaikille maailmassa. Elokuvat tuovat positiivista sanomaa. Ne valistavat ja opettavat, Ikeduba sanoo.

"Me valloitamme maailman"

Elokuvia on tehty Nigeriassa 60-luvulta lähtien ja vuosikymmenten saatossa siitä on kehittynyt iso koneisto, Nollywood. Nykyisin elokuvia tehdään vuosittain tuhannesta kahteen tuhanteen, mikä vetää vertoja Hollywoodille ja Intian Bollywoodille. Harva kuitenkaan tuntee nigerialaista elokuvaa Afrikan ulkopuolella, sillä elokuvat levitetään miltei pelkästään DVD:tä vastaavilla levyillä.

Elokuvatähti Thelma Nwosu kertoo, että lähtökohdat elokuvan tekemiseen ovat olleet Nigeriassa vaatimattomat. Elokuvia on muun muassa kuvattu kotikäyttöön tarkoitetuilla videokameroilla.

- Hollywoodilla on ollut kaikki tarvittavat puiteet tullakseen isoksi. Jos Nollywood pääsee niin pitkälle, me valloitamme maailman. Se on vain ajan kysymys. Afrikkalaiset ovat sinnikkäitä. Jos he päättävät tehdä jotain, he myös tekevät sen, Nwosu sanoo.

Nollywood tutuksi myös suomalaisille

Nollywoodia on nyt alettu markkinoida entistä ahkerammin. Kontakteja on luotu esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Suomessa nigerialaista elokuvaa tuodaan nyt esille osana Afrikkalaisten ja afrikkalais-euroopalaisten yhdistyksen Afaesin Nigerian kulttuurivuotta.

- Nigerialaista elokuvaa ei ole toistaiseksi tuotu Suomeen. Halusimme tuoda elokuvia ensiksi tänne ja sen jälkeen myös muualle. Syksyllä elokuvia näytetään todennäköisesti Ruotsissa, kertoo kulttuurivuoden tuottaja Richmond Ghansah.

Nollywood-elokuvia nähdään mustaa rytmimusiikkia esittelevillä Funky Elephant -festivaaleilla, joka haluaa ottaa elokuvien kautta kantaa Suomessa käytävään monikulttuurisuuskeskusteluun.

- Nämä festivaalilla nähtävät elokuvathan käsittelevät nigearialaista arkitodellisuutta ja kulttuuria. Useimmilla ihmisillä tulee Nigeriasta mieleen korruptio ja kaikenlaiset ongelmat. Tätä kautta pystytään hälventämään ennakkoluuloja ja näkemään, mitä siellä oikeasti tapahtuu ja mitä siellä on taustalla, sanoo taiteellinen johtaja Joonas Kervinen.

Nigerian kulttuurivuoden tuottaja Richmond Ghansah uskoo että Nollywood-elokuvista innostutaan myös täällä.

- Nigerialaisissa elokuvissa on kuitenkin sellaista eurooppalaista huumoria. Uskon, että se iskee suomalaisiinkin jotekin alitajuntaisesti.

Lähteet: Yle Uutiset / Ville Vedenpää

Lue seuraavaksi