1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Leonard Cohenin ja ex-managerin riita vie syytetyn vihanhallintakurssille

Cohen erotti Kelley Lynchin managerin työstä vuonna 2004. Laulaja syytti häntä liki neljän miljoonan euron varastamisesta.

musiikki

Muusikko Leonard Cohenin entinen manageri Kelley Lynch on tuomittu puolentoista vuoden vankeuteen Cohenin ahdistelusta. Lisäksi hänet määrättiin saamaan apua vihanhallintaan. Tapauksen taustalla on 17 vuotta kestänyt työ Cohenin managerina ja lyhyt suhde hänen kanssaan.

Cohen erotti Lynchin managerin työstä vuonna 2004. Laulaja syytti häntä liki neljän miljoonan euron varastamisesta, sillä aikaa kun Cohen vietti aikaansa luostarissa Los Angelesin lähellä. Hän on juutalainen, mutta perehdyttyään buddhalaisuuteen parinkymmenen vuoden ajan, hänet nimettiin buddhalaismunkiksi 90-luvulla.

Cohen nosti oikeusjutun vuonna 2005. Samoihin aikoihin hän myös palasi kiertueille saadakseen raha-asiansa järjestykseen. Lynch on jo kertaalleen tuomittu korvaamaan Cohenille liki seitsemän miljoonaa euroa, mutta Cohenin ei uskota saavan korvauksia.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi