Museo haluaa säilyttää Mattilanniemen rakennukset

Lähes vuoden tyhjillään olleita sisäilmaongelmaisia tiloja Jyväskylän yliopiston Mattilanniemessä ei haluta purkaa.

rakennukset
Mattilanniemen kampusalueen B- ja C-rakennukset.
Yle Keski-Suomi

Keski-Suomen museo haluaa säilyttää Jyväskylän Mattilanniemessä sijaitsevat yliopiston kampusalueen rakennukset. Arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemien rakennusten kohtalosta on Jyväskylässä noussut kiistaa, kun yliopisto haluaisi sisäilmaongelmista kärsivien rakennusten tilalle uudistilat.

Keski-Suomen museon lausunnossa todetaan, että Mattilanniemen rakennukset on viheralueineen ja yhteyksineen Ylistönrinteen laitosrakennuksiin valtakunnallisesti arvokas moderni rakennettu kulttuuriympäristö.

Museojohtaja Heli-Maija Voutilainen sanoo, että Mattilanniemi kuvastaa yleisemminkin Suomen yliopistolaitoksen kehitystä 1960-luvulta lähtien.

Rakennukset ovat olleet tyhjillään kohta vuoden ajan.