Suomea hivutetaan kohti tasaveroa

Suomen verotus on muuttunut kohti tasaveroa. Entistä suurempi osa palkansaajien maksamista veroista on samansuuruisia kaikille tuloista riippumatta.

Kotimaa

Tämänkaltaisia veroja ovat esimerkiksi arvonlisävero ja muut kulutusverot, eläkevakuutusmaksut ja kunnallisverot.

Tulojen lisääntyessä verot kasvavat vain palkasta otettavassa valtion tuloverossa. Esimerkiksi arvonlisäveron osuus (siirryt toiseen palveluun) valtion tuloista on ohittanut jo tuloverojen osuuden. - Palkansaajien ostovoima on kasvanut. Kun ihmisten ostovoima kasvaa, niin silloin on tietysti varaa kuluttaa enemmän. Tämä näkyy kulutusverotuksen tuotossa, selvittää Veronmaksajien pääekonomisti Jaana Kurjenoja. Tämän lisäksi tasaveromaisia työeläkemaksuja on nostettu ja nostetaan. Myös kunnallisverot ovat nousseet. Toimitusjohtaja Pasi Holm Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanookin, että Suomessa on jo siirrytty kohti tasaveroa. - Kyllä Suomessa ja länsimaissa yleensä on käynyt niin, että pienituloisten suhteellinen asema huononee, hän arvioi. Jos nykyistä veropolitiikkaa jatketaan, pienipalkkaiset maksavat Holmin mukaan suhteessa yhä suuremman osan veroista. Kun progressiivista ansiotuloverotusta vähennetään, tasaverojen osuus verotuksesta kasvaa. - Arvioni mukaan tämä johtaa siihen, että 2030 verojärjestelmä on kutakuinkin tasaveroon perustuva, Holm väittää. Kurjenoja ei ole Holmin arviosta vakuuttunut. - Ei ole kyllä ihan lähiaikoina nähtävissä. Suomessahan on työn verotuksessa erittäin kireä progressio edelleen, hän sanoo. YLE Uutiset