Dokumentti osuu Michael Mooren omaan nilkkaan

Palkittu dokumenttiohjaaja Michael Moore joutuu tunkeilevan linssin kohteeksi hänestä kertovassa uudessa dokumenttielokuvassa. Manufacturing Dissent -niminen elokuva lainailee kiistellyn ohjaajan oppeja paljastaen samalla hänen sulkeutuneen ja manipuloivan puolensa.

kulttuuri

Elokuvan kanadalaiset ohjaajat Debbie Melnyk ja Rick Caine kertovat ihailleensa Moorea ja oppineensa paljon tämän elokuvista. Heidän tarkoituksenaan oli ensin kuvata dokumentaarinen muotokuva idolistaan. Epäilykset kuitenkin heräsivät, kun Moore käänsi selkänsä haastattelupyynnöille yksi toisensa jälkeen - aivan samaan tapaan kuin ylikansallisten yritysten johtajat Moorelle hänen elokuvissaan.

Manufacturing Dissent -dokumentissa Melnyk ja Caine seuraavat Moorea tämän korkeakouluihin tekemällä Fahrenheit 9/11 -elokuvan promootiokiertueella. Elokuva näyttää, kuinka Melnyk lähestyy Moorea monta kertaa haastatteluaikeissa. Joka kerralla hänet kuitenkin tyrmätään - joskus ohjaajan, toisinaan taas tämän uhkaavien PR-miesten taholta. Mooren nähdään elokuvan aikana toistavan useita konsteja, jotka hänen elokuvissaan on varattu yritysten johdolle ja republikaaneille. Hän muun muassa tuomitsee ensin Bowling for Columbine -elokuvassa julkisuuden tavan pelotella rikosuutisilla, ja suuntaa sen jälkeen kertomaan opiskelijoille, kuinka Bushin valitseminen toiselle kaudelle vie heidät asevelvollisina rintamalle. Yksi elokuvan merkittävimmistä paljastuksista on uudelleen esiin nostettu todistusaineisto siitä, että elokuvaa Roger & Me kuvatessaan Moore tosiasiassa sai haastattelun General Motorsin silloiselta johtajalta Roger Smithilta. Melnyk kertoo järkyttyneensä tajutessaan asian todellisen luonteen - koko elokuva kun perustuu siihen, ettei jääräpäinen Smith anna epätoivoisells Moorelle haastattelua useista pyynnöistä huolimatta. Moore aloitti dokumenttien vallankumouksen Melnyk ja Caine kertovat yhäkin ihailevansa Moorea, joskaan eivät enää varauksetta. - Hän teki dokumenteistaan viihdyttäviä, mikä sai monenlaiset ihmiset katsomaan niitä. Filmit kuten Super Size Me ja Epämiellyttävä totuus ovat ratsastaneet hänen elokuviensa nostattaman aallon harjalla. On menossa dokumenttien vallankumous, josta hyötyvät kaikki niiden kanssa työskentelevät, Melnyk sanoo. Toisin kuin saattaisi kuvitella, dokumentin tekijät ovat myös poliittisesti lähellä Moorea eli vasemmalla. Moore itse ei ole kommentoinut dokumenttia. Syy on Melnykin mukaan selvä - ohjaaja ei halua elokuvalle julkisuutta. - On myös selvää miksi presidentti Bush ei vastannut Fahrenheit 9/11:n aiheuttamaan kohuun, hän sanoo. Manufacturing Dissent sai ensi-iltansa lauantaina South by Southwest -festivaalilla.

Lähteet: AP, Reuters