Margaret Thatcherista tehdään elokuva

Britannian entisestä pääministeristä Margaret Thatcherista tehdään elokuva. Draama keskittyy vuoteen 1982, jolloin Britannia ja Argentiina kävivät Falklandin sotaa.

viihde

Elokuvassa on tarkoitus luoda intiimi ja paljastava henkilökuva Margaret Thatcherista, kun tämä yritti pelastaa uraansa sodan ratkaisevien päivien aikana. Ensimmäisellä pääministerikaudella olleelle "rautarouvalle" konflikti oli hänen uransa haastavin ja uhkasi syöstä hänet vallasta.

Thatcher-elokuvaa ovat tekemässä BBC ja ranskalainen Pathe -tuotantoyhtiö, joka oli mukana The Queen -elokuvan tuotannossa. Kuningatar Elisabet II:sta esittänyt Helen Mirren voitti roolistaan tänä vuonna Oscar-palkinnon.

Tulevassa elokuvassa Margaret Thatcheria esittävälle roolista on odotettavissa haastava. Hänen esiintymisistään tunnetaan vain työhön liittyneet julkiset puheet ja "rautarouvan" yksityinen puoli on jäänyt piiloon julkisuudelta.

Lähteet: BBC, Reuters