Tanssin kukka -palkinto Jani Talolle

Tanssin kukka -palkinnon ja siihen liittyvän 10 000 euron sekin on saanut Kansallisbaletin tanssija Jani Talo. Palkinto luovutettiin Kansallisoopperassa perjantaina Anna Karenina -balettiesityksen yhteydessä.

kulttuuri

Palkintolautakunnan mukaan Talo on kehittynyt tällä kaudella huomattavasti prinssin rooleissaan Joutsenlammessa sekä Pähkinänsärkijässä ja hiirikuninkaassa. Anna Kareninan kreivi Vronskina hän on puolestaan osoittanut kykynsä myös luonneroolien tulkinnassa.

Palkintoraati kiittelee Taloa monipuoliseksi tanssijaksi.

Palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna puheenjohtajana baletinjohtaja Dinna Bjørn ja muina jäseninä Jorma Uotinen, tanssikriitikko Auli Räsänen sekä yleisön edustajana ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Eero Hyvärinen.

Tanssin kukka -palkinnon ohella jaettavat 2 000 euron suuruiset Tanssin nuppu -palkinnot saivat Johanna Nuutinen ja Eemu Äikiö.

Lähteet: YLE Uutiset