Obaman vaalikassa miltei yhtä valtava kuin Clintonin

Senaattori Barack Obama kertoo keränneensä vaalikampanjaansa varten 25 miljoonaa dollaria tänä vuonna. Obaman alkuvuonna keräämä potti on vain miljoona dollaria pienempi kuin Hillary Clintonin ennätysmäiset 26 miljoonaa.

Ulkomaat

Clintonin vaalikampanjaa on rahoittanut 50 000 lahjoittajaa, Obamalla lahjoittajia on tukijoukkojen mukaan satatuhatta. Poliittisten tarkkailijoiden mukaan amerikkalaisille melko uusi kasvo Barack Obama voi olla todellinen haastaja ennakkosuosikkina pidetyn Hillary Clintonin ehdokkuudelle.

Tummaihoinen, 45-vuotias Obama on Illinoisin senaattori. Hän on ollut senaatin jäsen vasta kaksi vuotta.

Obama on tavoittanut tukijoita etenkin internetin välityksellä. Viime kuun lopulla Yhdysvalloissa suosittu nettiverkosto MySpace kertoi, että sivuston ylivoimaisesti suosituin ehdokas on demokraattien Barack Obama. Internet-lahjoittajat ovatkin tukeneet Obamaa liki seitsemällä miljoonalla, kun Clintonille on lahjoitettu internetissä 4,2 miljooonaa.

Kummankin demokraatin tämän vuoden aikana keräämä vaalirahoitus on suurempi kuin yhdenkään republikaanin. Republikaaneista Mitt Romney ilmoittaa keränneensä 23 miljoonaa dollaria. Toisena on New Yorkin pormestari Rudy Giuliani 15 miljoonalla dollarilla.

Yhdysvalloissa vaalirahoitus on kaiken kaikkiaan paisunut rajusti tällä vuosituhannella. Esimerkiksi demokraattien ehdokkaan Al Goren budjetti oli vuoden 2000 vaalien alla samassa vaiheessa vajaat 9 miljoonaa dollaria.

Seuraavat Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään marraskuussa 2008.

Lähteet: AFP, Reuters, BBC