1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Etanolituotanto nostanut Kiinassa maissin hintaa

Tärkeän ruokaviljan, maissin hinta on noussut Kiinassa 15 prosenttia viime vuoden jäkipuoliskoon verrattuna. Valtiollisen China Daily -lehden mukaan nousun syynä on maissin käyttö etanolin valmistukseen.

Lehden mukaan Kiinan biopolttoaineen tuottajat eivät ole totelleet hallituksen määräystä rajoittaa maissin käyttöä etanolin valmistuksessa. Viime vuonna Kiinassa siirrettiin arviolta 16 miljoonaa tonnia maissia etanolin valmistukseen.

Kiina yrittää nostaa maissintuotantoaan nykyisestä 144 miljoonasta tonnista 150 miljoonaan tonniin vuosikymmenen loppuun mennessä.

Energia- ja ruokatuotannon välistä ristiriitaa ei kuitenkaan saada ratkaistuksi nopeasti, sillä etanolinvalmistuksen arvioidaan vaativan vuosi vuodelta yhä enemmän maissia. Kiina kamppailee vähentääkseen energiantuotannon riippuvuuttaan saastuttavasta kivihiilestä. Etanolia pidetään yhtenä merkittävänä vaihtoehtoisena polttoaineena.

Meksikossa helmikuussa tortillamielenosoitus Ruuan ja polttoaineen tuotannon ristiriita tuli ilmi myös helmikuun alussa Meksikossa. Silloin kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat mieltä tortillan hinnan jyrkän nousun takia. Litteän maissileivän, tortillan, hinta oli noussut Meksikossa kolminkertaiseksi lyhyessä ajassa. Meksikossa tortillan hinnannousun arveltiin johtuvan maissista tehtävän etanolin suuresta kysynnästä Yhdysvalloissa. Meksikoon tuotiin aiemmin halpaa maissia Yhdysvalloista, mutta nyt maissia käytetään aiempaa enemmän Yhdysvaltojen omilla markkinoilla. AFP, YLE Uutiset