Norjan tunneleiden korjaaminen maksaa miljoonia

Norjan tietunneliskandaali tulee maksamaan miljoonia euroja. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan Oslosta etelään menevän moottoritien tietunneleiden korjaaminen tulee maksamaan 200 miljoonaa kruunua eli liki 25 miljoonaa euroa.

Ulkomaat

Keskiviikkona Norjassa kerrottiin, että seitsemän E-18-moottoritien varrella olevaa tunnelia suljetaan sortumavaaran vuoksi ja korjataan.

Kuusi vuotta sitten avattu moottoritie on Norjan vilkkaimmin liikennöity tie. Korjauksen ajaksi liikenne ohjataan vanhalle moottoritielle. Tien sulkemisen odotetaan aiheuttavan kesällä valtavia liikenneruuhkia.

Viime vuoden lopulla Etelä-Norjassa yksi E18-moottoritien varrella olevista tietunneleista romahti 25 metrin matkalta.

Lähteet: NRK, VG, YLE Uutiset