Helsingin satamissa työnseisaus

Odottamaton työnseisaus on pysäyttänyt Finnsteven satamatoiminnot eli purkaus- ja lastauspalvelut sekä niihin liittyvät oheispalvelut täysin Helsingin Länsisatamassa ja Sompasaaressa sekä Kirkkonummen Kantvikissa.

Työt satamissa loppuivat perjantaiaamuna klo 9.30. Finnsteven toimitusjohtajan Hans Martinin mukaan työnseisauksen syitä selvitellään ensi viikolla.

Työnseisauksen järjestäneen Helsingin Ahtaustyöntekijöiden ammattiosasto 131:n puheenjohtajan Asko Mäki-Rahkolan mukaan työnseisauksessa on kyse erimielisyyksistä johdon ja ahtaajien välisissä henkilöstöpolitiikkaa koskevissa neuvotteluissa. Mäki-Rahkola syyttää Finnsteven johdon henkilöstöpolitiikkaa mielivaltaiseksi.

Mäki-Rahkolan mukaan työnseisaukseen osallistuu noin 490 ahtaajaa. Hänen mukaansa ahtaajat palaavat töihin lauantai-aamuna kello 6.

Tallinkin tiedotusjohtaja Tuomas Nylundin mukaan työnseisauksen ei pitäisi vaikuttaa yhtiön alusten liikenteeseen. Eckerö Linesin toimitusjohtaja Taru Kerosen mukaan työnseisaus ei haittaa myöskään Eckerö Linesin liikennettä.

Lakko haittaa myös YLEn euroviisuvalmisteluja

Lakko vaikuttaa myös Yleisradion euroviisuvalmisteluihin, sillä kaksi laulukilpailua varten Helsinkiin tuotavaa generaattoria jäi Länsisataman porttien taakse.

Yleisradio onnistui Finnsteven ja Finnlinesin esimiesten kanssa käytyjen tiukkojen neuvottelujen jälkeen murtamaan lakkoa niin, että toinen puuttuvasta kahdesta kontista saadaan YLEn haltuun jo perjantaina iltapäivällä.

Jäljelle jäävä viimeinen kontti saadaan satamasta vasta maanantaina, mutta euroviisujärjestelyjen viivästyminen jää odotettua lyhyemmäksi. Pelätyn kahden päivän sijaan viisujärjestelyt viivästynevät vain noin puoli vuorokautta.