Sonera-kirjan pääkäsittely alkanut

Teleyhtiö Sonerasta kirjoitettuun kirjaan liittyvän jutun pääkäsittely on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa.

Kotimaa

Syyttäjä vaatii kirjan kirjoittajaksi epäillylle konsultti Timo-Pekka Silénille ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Kesällä 2002 internetissä julkaistu Minne hävisivät Soneran rahat -kirja arvosteli kovin sanoin Soneran entisen toimitusjohtajan Kaj-Erik Relanderin toimintaa. Kirjassa syytettiin Relanderia muun muassa sadan miljoonan markan kavaltamisesta. Relander vaatii oikeudessa 50 000 euron korvauksia kirjan aiheuttamista henkisistä kärsimyksistä. Kirjoittajaksi epäilty konsultti Timo-Pekka Silén kiistää syytteen. Silénin mukaan hänellä ei ole ollut mitään tekemistä Soneran nettikirjan kanssa. Epäillyn uskotaan kantavan Soneralle kaunaa Silén toimi vuoden 2000 Soneran konsulttina, mutta omien sanojensa mukaan hän ei saanut haltuunsa tietoja, joita Sonera-kirja paljastaa. Syyttäjän mukaan Silénin lausunnot ovat ristiriitaisia. Silén laskutti Soneran johdon konsultoinnista suuria summia, joten syyttäjän mukaan hänen täytyi olla hyvin perillä Soneran asioista. Syyttäjä ja oikeusjutun asianomistaja Relander katsovat, että Siléniä kannusti kirjan laatimiseen kauna Soneraa ja ennen kaikkea Relanderia kohtaan. Silén ja Sonera riitelivät Silénin Sonera-pestin päätyttyä pitkään konsultointilaskuista. Silén ei koskaan saanut Soneralta vaatimaansa summaa. Silén itse kiistää kantavansa kaunaa Soneraa kohtaan. Oikeudenkäynnissä Silén päin vastoin korosti auttaneensa Soneraa, kun hän neuvoi Soneran nettikirjasta painetun version tehneen Art House -kustantamon johtajaa Heikki Haavikkoa siistimään kirjasta räikeimmät syytökset pois. " Silénin omat puheet viittavat syyllisyyteen" Siléniä alettiin epäillä Sonera-kirjan kirjoittajaksi, kun poliisi tivasi Haavikolta Pekka Peloton -nimimerkillä julkaistun kirjan kirjoittajaa. Oikeus myönsi Haavikolle kuitenkin lähdesuojan eli oikeuden olla paljastamatta kirjoittajaa. Korkeimman oikeuden haltuun päätyi käsittelyssä asiakirjoja, joista on väitetty välillisesti käyvän ilmi, että kirjan takana olisi juuri konsultti Silén. Nuo Sonera-kirjeiksi kutsutut asiakirjat ovat kuitenkin nyt oikeuden käyttökiellossa eli syyttäjä ei saa niihin oikeudessa viitata. Syyttäjän ja Relanderin asianajajan Jussi Savosen mukaan kirjeitä ei tarvita, koska Silénin omat kertomukset ovat ensisijainen näyttö häntä vastaan. Syyttäjän mukaan Silén on poliisikuulusteluissa toistanut samoja väitteitä kuin nettikirjassa on. Puolustus: Kirjoitustyyli ei täsmää

Siléniä puolustavan asianajajan Aarno Arvelan mukaan syyttäjän väitteille ei millään löydy riittävää näyttöä. Puolustus vetoaa myös suomen kielen tohtorilla teettämäänsä kielivertailuun, jonka mukaan Sonera-kirjan ja Silénin kirjoitusten muoto ja tyyli eivät vastaa toisiaan.

Oikeudenkäynti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa kaksi päivää. Tuomio tullee aikaisintaan viikkojen päästä.

Lähteet: YLE Uutiset