Taiteilijaeläkkeellä tunnustettiin 45 taiteilijan työ

Elinikäistä taiteilijaeläkettä on myönnetty opetusministeriöstä 45 taiteilijalle. Täyden eläkkeen sai 25 ja osaeläkkeen 20 taiteilijaa.

kulttuuri

Eläkettä saivat kirjailijoista muun muassa Orvokki Autio-Jylhä, Markku Envall ja Caj Westerberg ja kuvataiteilijoista Antero Kare ja Jan Kenneth Weckman. Näyttämötaiteilijoista tunnustuksen saivat muiden muassa näyttelijä Pirkko Mannola, näytttelijä ja entinen teatterinjohtaja Timo Närhinsalo ja ohjaaja Jotaarkka Pennanen.

Säveltaiteilijoista eläke myönnettiin tänä vuonna esimerkiksi muusikko ja tuottaja Måns Groundstroemille, laulaja ja rumpali Eero Raittiselle sekä muusikko Jani Uhleniukselle. Lisäksi huomioitiin mm. tanssitaiteilijat Maria Wolska ja Mia Vasara.

Taiteilijaeläke myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta esittävänä ja luovana taiteilijana. Vuosittain sen saa noin 40 taiteilijaa Hakijoita on yleensä kymmenkertainen määrä, tänä vuonna 468.

Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon hakijan varallisuus ja toimeentulo. Täysi eläke on 1158 euroa kuussa ja osaeläke puolet siitä.

YLE Uutiset Kaikki taiteilijaeläkkeen saajat: Arvostelijat: Forsblom Harry, Helsinki Elokuvataide: Pensala Marja, Helsinki Kirjallisuus: Autio-Jylhä Orvokki, Helsinki, Envall Markku, Helsinki, Harjanne Maija-Liisa, Siuntio, Hoffman Yvonne, Vaasa, Konkka Anita, Helsinki, Koskimies-Wartiovaara Satu, Helsinki, Laukkarinen-Rüfenacht Liisa, Jyväskylä, Tiusanen Antero, Helsinki, Westerberg Caj, Dragsfjärd. Kuvataide: Alho Anne, Jyväskylä, Boucht Jouni, Rymättylä, Hietanen Helena, Helsinki, Horila Kerttu, Rauma, Kare Antero, Helsinki, Mäntynen-Laita Taru, Varkaus, Nuoreva-Westerberg Marjatta, Dragsfjärd, Tuomivaara Teuvo, Posio, Weckman Jan Kenneth, Rusko. Näyttämötaide: Haapoja Matti Kalevi, Kauhava, Laaksonen Salme, Tampere, Mannola Pirkko, Espoo, Närhinsalo Timo, Lappeenranta, Pennanen Jotaarkka, Tampere, Rinne Taneli, Helsinki, Vepsä Ritva, Helsinki, Örndahl Cita, Helsinki. Säveltaide: Groundstroem Måns, Helsinki, Heikkilä Olli, Helsinki, Loppela Aino, Tampere, Meritähti Eeva Marjatta (Marjatta Meritähti), Helsinki, Raittinen Eero, Lohja, Streng Håkan, Ekenäs, Uhlenius Jani, Tuusula Vihinen Erkki, Jyväskylän mlk, Åkerlund Feija, Helsinki. Taideteollisuus: Kajander Cathrina, Helsinki,Vikman Ulla-Maija, Helsinki. Tanssitaide: Wolski Maria (Maria Wolska), Helsinki, Valokuvataide: Aalto Jussi Pekka, Helsinki, Ikäläinen Topi, Kuopio. Muut: Airaksinen Olavi, Iisalmi, Puolakka Seppo, Orimattila, Vasara Maija (Mia Vasara), Helsinki.