Kotimaisia elokuvia kuvataan kesällä vähän

Kotimaisia elokuvia kuvataan tulevana kesänä poikkeuksellisen vähän. Perinteisesti kuvaukset ruuhkautuvat kesään, mutta tänä vuonna moni elokuva on jo ehditty kuvata. Kotimaisten elokuvien ensi-illoissa sen sijaan noudatetaan perinnettä, eikä kesällä teattereihin tule yhtään uutta kotimaista elokuvaa.

kulttuuri

Elokuvasäätiön mukaan kyse on vain sattumasta.

- Useampaa elokuvaa kuvataan nyt keväällä ja juhannukseen mennessä kuvaukset ovat ohi. Talven ensi-ilta on monella tavoitteena. Mutta ennen kaikkea aikatauluun vaikuttavat tarinat eli talvella kuvataan talvielokuvaa ja kesällä kesäelokuvaa, sanoo elokuvatuottaja Matti Halonen.

Töitä elokuva-alalla riittää siis entiseen malliin - elokuvia tehdään yhtä monta kuin viime vuosina on ollut tapana eli kymmenestä kahteentoista.

Elokuvasäätiössä toivotaan, että uuteen hallitusohjelmaan kirjattu pyrkimys elokuvien julkisen rahoituksen vahvistamisesta jättää ensi kesän kaltaiset kuivat kaudet unholaan.

- Tällä elokuvien määrällä meidän huippuammattilaiset eivät riittävästi pääse harjoittamaan ammattiansa. Jos elokuvia on enemmän, niin myös ammattilaiset todennäköisesti tekevät töitä useammin. Mutta jos tehdään vähän, niin jokin hyväkin tarina jää kertomatta, uskoo Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.

"Kotimaisella elokuvalla menee hyvin"

Kevään aikana kuvataan ainakin englanninkielinen Lordi-hahmojen ympärille rakentuva kauhuelokuva Dark Floors, ohjaajana Pete Riski, sekä Aku Louhimiehen viime vuosisadan alkupuolelle sijoittuva elokuva Käsky. Perttu Lepän romanttisen komedian 8 päivää ensi-iltaan kuvaukset ovat juuri alkamassa.

Tuottaja Matti Halonen suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.

- Kotimaisella elokuvalla menee siinä mielessä erittäin hyvin, että meillä liikutaan 23-25 prosentin katsojaosuudessa kaiken kaikkiaan. Moni eurooppalainen elokuvamaa on vihreä kateudesta niistä luvuista, sillä yleensä liikutaan alle kymmenessä prosentissa, Halonen kertoo.

Ensi-iltaan nyt kuvattavat elokuvat ehtivät vasta joulu-tammikuussa.

Lähteet: YLE Uutiset