Poliisi kiristää otteitaan Tallinnassa

Tallinnassa poliisi on vahvistanut joukkojaan levottomuuksien vuoksi ja pyrkinyt pitämään virolaiset ja vironvenäläiset nuoret erillään, kun neuvostosotilaiden muistomerkin siirtämisestä alkaneet levottomuudet ovat jälleen kärjistyneet perjantai-iltana. Kymmeniä nuoria on pidätetty väkivaltaisuuksien takia.

Ulkomaat

Tallinnan keskustassa Vapauden aukiolla tilannetta seuraavan Yleisradion toimittajan Jyrki Haran mukaan poliisi on nujertanut väkivaltaisin ottein useita yksittäisiä mielenosoittajia, mutta suurta rynnäkköä se ei ole joutunut taltuttamaan.

Illalla Tônismäellä, neuvostomuistomerkin entisillä sijoilla mellakoinut nuorisoryhmä sai päällensä kumiluoteja ja kyynelkaasua.

Kaupungilla on illan mittaan vahingoitettu autoja ja liikennemerkkejä. Tallinnan Virolaisten ja vironvenäläisten nuorten yhteenottojen pelätään edelleen kärjistyvän yön aikana.

Jo Illansuussa Tallinnan Vapauden aukiolle kokoontui runsaasti virolaisia ja vironvenäläisiä nuoria mielenosoittajia, jotka huusivat iskulauseitaan. Poliisi on välillä pyrkinyt hajottamaan mielenosoittajien ryhmiä, ja Vapauden aukio on ollut eristettynä. Nuorimmat mielenosoittajista ovat noin 15-vuotiaita. Viron hallitus on vedonnut nuorisoon matkapuhelimiin lähetettävien tekstiviestien avulla, jotta nuoret pysyisivät kotonaan eivätkä osallistuisi Tallinnan mielenosoituksiin. Myös sähköposteissa ja nuorten suosimassa nettiportaalissa on pyydetty niin viroksi kuin venäjäksikin, ettei nuoriso lähtisi mukaan mielenilmauksiin. Venäjä vaatii selvitystä muistomerkin siirtämisestä

Venäjä haluaa kansainvälisen selvityksen neuvostoajan muistomerkin siirtämisen kirvoittamista mellakoista ja uhkaa Viroa vastatoimilla. Perjantain vastaisena yönä mellakoissa kuoli yksi ihminen, ja loukkaantuneita on kymmeniä.

Venäjän alahuone duuma haluaa kutsua maan lähettilään pois Tallinnasta Viron siirrettyä yöllä neuvostosotilaiden pronssipatsaan pois Tallinnan keskustasta. Venäjän ulkoministeriön mukaan teko oli pilkallinen ja epähumaani sekä ajankohta erityisen huono lähestymässä olevan Voiton päivän takia.

Venäjän ulkoministeriön tiedottajan mukaan neuvostosotilaiden patsaan siirtoon liittyvät tapahtumat pitää tutkia kaikella vakavuudella kansainvälisissä järjestöissä ja Viron viranomaisten kiihkoa pitää hillitä.

Venäjän parlamentin ylähuone vaati jo aiemmin presidentti Vladimir Putinia katkaisemaan diplomaattisuhteet Viroon. Liittoneuvoston puhemiehen Sergei Mironovin mukaan nyt on nähty riittävästi kuolleiden pilkaamista ja toisen maailmansodan voiton nälvimistä. Parlamentin ylähuoneen yksimielinen äänestyspäätös vedota Putiniin suhteiden katkaisemiseksi Viroon ei ole sitova.

Viron Moskovan-suurlähettiläs Marina Kaljurand pitää vaatimusta perusteettomana. Hänen mukaansa kyseessä on Viron sisäinen asia ja kaivaukset jatkuvat Venäjän protestoinnista huolimatta.

Venäjä lähetti aiemmin Virolle virallisen nootin kiistan vuoksi. Viron pääministerin Andrus Ansipin mukaan Viro miettii vielä, miten Venäjän noottiin vastataan. Ansip muistuttaa kuitenkin Viron olevan itsenäinen valtio, joka päättää itse, mitä rajojensa sisällä tekee.

Viron hallituksen kriisikomitea päätti perjantaina aamuyöllä siirtää kiistellyn patsaan pois, kun patsaan siirtoa vastustanut mielenosoitus äityi rajuksi mellakaksi. Ainakin yksi ihminen kuoli, lähes 50 loukkaantui ja noin 500 pidätettiin mellakoiden yhteydessä.

Mellakoitsijoita kuljetettiin lopulta säilöön bussilla. Yhteenotoissa loukkaantui sairaalakuntoon sekä poliiseja että rähinöitsijöitä. Viinan myynti kaupungissa kiellettiin Tallinnan kaupunginvaltuusto kokoontui keskiyöllä hätäistuntoon ja päätti kieltää viinanmyynnin koko kaupungista. Myyntikielto tulee voimaan tänään kello 14 ja päättyy toinen päivä toukokuuta. Kaupat voivat kuitenkin myydä alkoholia kaikkina päivinä kello 8-14 välisenä aikana. Ravintoloissa tarjoilu jatkuu ilman uusia rajoituksia. Viron sisäministeri arvioi, ettei kukaan ole varsinaisesti masinoinut mielenosoittajia rähinöintiin, vaan kyseessä on joukkohysteria.

Tallinnan tapahtumista raportoivat kaikki Venäjän tärkeimmät televisiokanavat suorissa lähetyksissään. Tämä varmasti osaltaan rohkaisee Virossa asuvaa venäläisvähemmistöä, arvioi YLEn Tallinnan-kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttänen. Hänen mukaansa enemmistö mellakoitsijoista on alaikäisiä nuoria.

Poliisi on joutui kahlitsemaan pahimpia riehujia väliaikaisesti jopa lyhtypylväisiin. Kaupungin suurimpia katuja valvotaan ja autoja on monin paikoin estetty katusuluin ajamasta keskustaan.

Pelättävissä on ollut myös se, että patsaasta alkunsa saanut mellakointi voisi levitä kansanryhmien välisiksi väkivaltaisuuksiksi.

Viron hallitus on halunnut siirtää patsaan, koska sitä pidetään neuvostomiehityksen symbolina. Patsaan juurelle on tiettävästi haudattu 13 taisteluissa kuollutta neuvostosotilasta.

Venäjän mielestä patsaan siirtohankkeet loukkaavat sankarivainajien muistoa.

YLE Uutiset, BNS, Itar-Tass, Reuters, Eesti Päevaleht Online

Kiistelty neuvostosotilaiden patsas viedään myöhemmin sotilashautausmaalle Tallinnan ulkopuolelle. Sinne viedään myös mahdolliset muistomerkin eteen haudatut vainajat.

Päättäjät eivät kerro, mihin patsas on väliaikaisesti sijoitettu. Poliisi vartioi patsasaluetta Tonismäellä.

Mellakoista pahaa jälkeä

Patsaan siirtoa vastustavat sadat mielenosoittajat rikkoivat yöllä ikkunoita ja ryöstelivät kauppoja. Tallinnan keskusta ja vanha kaupunki muistuttivat mellakoiden jälkeen sotatannerta.

Joka puolella oli lasinsiruja, rikottuja ikkunoita, poltettuja roskakoreja, kaadettuja bussipysäkkejä sekä ryöstettyjä kioskeja ja kauppoja.

Poliisin lopetettua kyynelkaasulla pronssisoturipatsaalle kokoontuneiden satojen ihmisten mielenosoituksen nuorisojoukot siirtyivät häiriköimään Tallinnan keskustan ja vanhan kaupungin kaduille rikkoen kaiken, mikä eteen tuli.