Irakin sodasta kertova elokuva voitokas Singaporessa

Kurdiohjaaja Shawkat Amin Korkin elokuva Parinawa La Gohobar (Crossing the Dust) on voittanut kaksi palkintoa Singaporen kansainvälisellä filmifestivaalilla.

kulttuuri

Ohjaajansa esikoisteos sai sekä aasialaisten elokuvien parhaan ohjaajan palkinnon että Aasian elokuvan edistämisverkoston tuomariston jakaman pystin.

Shawkatin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo kahdesta irakilaisesta sotilaasta maan pohjoisella kurdialueella Yhdysvaltain hyökkäyksen aikaan. Miehet löytävät Saddam-nimisen poikalapsen tien sivusta ja joutuvat suojelemaan tätä etnisistä erimielisyyksistä huolimatta.

Ohjaajan mukaan sodan varjossa vuosina 2204 - 2006 kuvattu elokuva perustuu tositapahtumiin. Hänen mukaansa se on sodanvastainen paljon yleisemmällä tasolla kuin vain Irakin sodan kannalta. Shawkatin oma perhe pakeni Iraniin vuonna 1973 tulevan ohjaajan ollessa vasta kahden vuoden ikäinen. Hän palasi kotimaahansa vuonna 1999 ja omistaa nykyään elokuvien tuotantoyhtiön Kurdistanissa. Ohjaaja on lähettänyt Parinawa La Gohobar myös Espanjan Granadan filmifestivaaleille.

Ennen ensimmäistä kokoillan elokuvaansa Shawkat on ohjannut lyhytelokuvia ja tv-mainoksia. Tällä hetkellä hän työskentelee toisen pitkän elokuvansa parissa. Kyseessä on kurdialueella sijaitsevaan kylään sijoittuva musta komedia.

Lähteet: AFP