Billy Crystal saa Mark Twain -palkinnon

Koomikko Billy Crystalin elämäntyö palkitaan syksyllä, kun hänelle myönnetään arvostettu Mark Twain -palkinto. Hän vastaanottaa palkinnon 11. lokakuuta John F. Kennedyn esittävän taiteen keskuksessa Washingtonissa.

kulttuuri

Palkinnon myöntäjien mukaan Crystalin työ näyttämöllä, valkokankaalla ja televisiossa on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen.

- Hänen työnsä ei ole ollut vain humoristin, vaan myös humanistin työtä, John F. Kennedyn esittävän taiteen keskuksen johtaja Stephen Schwarzman sanoo.

59-vuotias Crystal tunnetaan parhaiten roolityöstään elokuvassa Kun Harry tapasi Sallyn... Hän teki läpimurtonsa 1970-luvun saippuasarjaparodiassa Kupla, jossa hän esitti yhtä tv-sarjojen ensimmäisistä homoseksuaalisista roolihahmoista. Myöhemmin Crystal ihastutti tv-yleisöä Saturday Night Live -ohjelmassa. Hän on juontanut Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-gaalan kahdeksan kertaa. Viime vuosina Billy Crystal on esiintynyt muun muassa ääninäyttelijänä elokuvissa Autot ja Monsterit Oy. Joka vuosi amerikkalaisen huumorin edistäjälle myönnettävä palkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa. Aikaisempina vuosina Mark Twain -palkinnon ovat saaneet muun muassa Whoopi Goldberg, Neil Simon ja Steve Martin. Ensimmäisen palkinnon sai vuonna 1998 Richard Pryor.

Lähteet: DPA