1. yle.fi
  2. Uutiset

Vuoden tiedepalkinto populaatiotutkija Ilkka Hanskille

Akatemiaprofessori, ekologi Ilkka Hanski on saanut Suomen tiedepalkinnon 2007. Hanski johtaa metapopulaatiobiologian huippuyksikköä Helsingin yliopistossa.

Kotimaan uutiset

Hän sai 85 000 euron palkinnon opetusministeriön ja Suomen Akatemian järjestämässä Tiedefoorumissa Helsingissä tänään keskiviikkona. Metapopulaatiolla tarkoitetaan osapopulaatioihin jakautunutta suurpopulaatiota, jonka selviytyminen riippuu sen osien sukupuuttoriskistä ja uudelleen kolonisaatiosta. Vuonna 1979 tohtorin tutkinnon Oxfordin yliopistossa suorittaneen Hanskin (s. 1953) kansainvälinen, noin 30 tutkijan ryhmä kuuluu teoreettisen ja kokeellisen populaatiobiologian korkeatasoisimpiin tutkimuskeskuksiin maailmassa. Suomen Akatemia on myös valinnut metapopulaatiobiologian tutkimusryhmän huippuyksiköksi, ensin vuosiksi 2000 - 2005 ja nyt vuoteen 2011 asti. Hanskin johtaman ryhmän vuonna 1991 alkanutta kenttätutkimusta Ahvenanmaan täpläverkkoperhosten kannanvaihteluista pidetään klassikkona ja mallisysteeminä maailmanlaajuisesti. Matemaattisia malleja hyväkseen käyttävällä tutkimuksella pyritään arvioimaan, kuinka paljon lajit tarvitsevat elinympäristöä menestyäkseen. Käytännön merkitystä lajiston monimuotoisuuden ymmärtämisellä on maankäytön suunnittelulle ja luonnonsuojelubiologialle. Palkintoperusteluissa Hanskin sanotaan olevan tiennäyttäjä, joka on muuttanut tutkimusalansa ajattelutapaa. Ekologina hän on maailman neljänneksi viitatuin tutkija. Hanskin tieteellistä tuotantoa kutsutaan poikkeuksellisen merkittäväksi. Paitsi että hän on kirjoittanut yhdessä amerikkalaisen Michael Gilpinin kanssa kaksi keskeisintä metapopulaatiobiologian teosta, häneltä on julkaistu yli 200 tieteellistä artikkelia ja kokoomateosta. Hanski on saanut lukuisia tunnustuksia myös ulkomailta. Viimeksi The American Academy of Arts and Sciences valitsi hänet kunniajäsenekseen. Hän on myös Ragnar Granit ohella ainut suomalainen, jolle brittiläinen vuonna 1660 perustettu Royal Society on myöntänyt jäsenyyden. YLE Uutiset

Lue seuraavaksi