Näyttelijä Tarja-Tuulikki Tarsala kuollut

Näyttelijä Tarja-Tuulikki Tarsala on kuollut. 69-vuotias Tarsala kuoli keskiviikkona Helsingissä sairastettuaan pitkään. Hän näytteli uransa aikana teatterin lisäksi liki kolmessakymmenessä elokuvassa ja lukuisissa radiokuunnelmissa.

kulttuuri

Tarsala aloitti Yleisradion televisioteatterissa vuonna 1963 valmistuttuaan teatterikoulusta. Kymmenen vuoden televisioteatterikauden jälkeen hän työskenteli vapaana näyttelijänä ja opetti Teatterikorkeakoulussa, entisessä Suomen teatterikoulussa.

Tarsala muistetaan ehkä parhaiten Mikko Niskasen vuonna 1972 ohjaamasta televisioelokuvasta Kahdeksan surmanluotia. Roolistaan keskisuomalaisen pienviljelijän vaimona Tarsala sai valtionpalkinnon. Sivuosa-Jussilla Tarsala palkittiin vuonna 2001 roolistaan Olli Saarelan ohjaamassa elokuvassa Bad Luck Love. Tarsalan viimeisiksi elokuvatöiksi jäivät roolit tänä vuonna ensi-iltansa saaneissa elokuvissa Suden vuosi ja Miehen työ. Viime aikoina hän toimi aktiivisesti myös koulujen taideaineiden opetuksen lisäämiseksi.

Tarja-Tuulikki Tarsala oli syntynyt Helsingissä syyskuussa 1937.

Lähteet: YLE Uutiset